Sähköinen järjestelmä lisää luotettavuutta lihatuotteiden Yhdysvaltain-vientiin

25.3.2015

Suomi on saanut ensimmäisenä maana maailmassa oikeuden käyttää Yhdysvaltain sähköistä tiedonvälitysjärjestelmää lihatuotteiden viennissä Yhdysvaltoihin. Järjestelmän käyttö sujuvoittaa tiedonvälitystä ja lisää suomalaisen viennin luotettavuutta.

Sähköistä SRT-järjestelmää (Self Reporting Tool) käytetään lihatuotteiden viennissä Yhdysvaltoihin. Sen avulla välitetään tietoa Yhdysvaltain ja viejämaan välillä.

”Järjestelmän käyttö lisää molemminpuolista luotettavuutta, sillä pystymme sen avulla olemaan jatkuvassa yhteydessä Yhdysvaltain vientivalvontaan. Järjestelmän kautta Yhdysvallat saa myös tarvitsemiaan tietoja suomalaisista liha-alan laitoksista”, sanoo ylitarkastaja Marianne Peltomaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Suomi otti järjestelmän käyttöön maaliskuussa 2015 Yhdysvaltain tekemän sianlihan viennin arvioinnin aikana. Yhdysvaltain vientivalvontaviranomainen Food Safety and Inspection Service FSIS arvioi Eviran hyväksymiä sianlihan viejiä säännöllisesti 1-3 vuoden välein.

Yhdysvaltain vientivalvonta on tunnettu tarkkuudestaan ja asiantuntevuudestaan. Vientilupa Yhdysvaltoihin toimii suodattimena, jonka kautta vienti helpottuu myös muihin maihin.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Marianne Peltomaa, p. 050 439 9657

 

Aihealueet: