Kauppa

Vaaditaanko elintarvikemyymälöiden kassatyöntekijöiltä hygieniapassia?

Ei vaadita, mikäli työntekijän tehtävät eivät kassatyöskentelyn lisäksi sisällä pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä (kuten esimerkiksi työskentelemistä liha- ja kalatiskillä palvelumyynnissä).

Vaaditaanko elintarvikemyymälöiden hedelmä- /vihannesosaston työntekijöiltä hygieniapassia?

Kyllä vaaditaan, mikäli työntekijät jatkokäsittelevät eli kuorivat, pilkkovat tai pakkaavat kuorittuja / pilkottuja kasviksia (vihannekset, hedelmät, marjat, sienet). Kuorittaessa tai pilkottaessa kasviksia niiden säilyvyysominaisuudet heikentyvät olennaisesti. 

Ei vaadita, mikäli työntekijät kauppakunnostavat kasviksia myyntiin, kuten esimerkiksi kasvisten leikkaaminen pienempään myyntikuntoon (esim. kaalin puolittaminen). Tässä ei ole kyse pakkaamattoman helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittelystä.

Tarvitsevatko kauppojen palvelutiskillä työskentelevät henkilöt hygieniapassia?

Kyllä tarvitsevat, mikäli työntekijät käsittelevät pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita (leikkele-, kala-, liha-, tms. palvelutiskit). Mikäli henkilö työskentelee esim. palvelumyynnissä, jossa paistetaan ja myydään ei helposti pilaantuvia leipomotuotteita (esim. pullat, sämpylät, leivät), ei hygieniapassia vaadita.

Tarvitsevatko kaupoissa työskentelevät tuote-esittelijät hygieniapassin? 
Kyllä tarvitsevat, jos tuote-esittelijät työskentelevät elintarvikehuoneistossa ja käsittelevät työssään helposti pilaantuvia pakkaamattomia elintarvikkeita. Esimerkiksi valmistavat ruokaa ja siinä yhteydessä esimerkiksi käsittelevät raakaa lihaa, kalaa tai siipikarjan lihaa sekä annostelevat tuotteen asiakkaalle heti nautittavaksi tai pakkaavat sen myyntiin. Tai jos tuote-esittelijät pilkkovat esimerkiksi kasviksia ja pakkaavat ne myyntiin.