Varhaiskasvatukseen ensimmäistä kertaa oma ruokailusuositus

22.1.2018

Terveyttä ja iloa ruoasta -suositus opastaa varhaiskasvatuksessa, ruokapalveluissa ja lasten terveyden edistämisen parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä perheitä terveelliseen ja lapsen kasvua tukevaan ruokailuun.

Ruokailusuositus on yhteinen työkalu lasten ruokailun ja ruokakasvatuksen toteuttamisessa, kehittämisessä, seurannassa ja arvioinnissa. Suositus on laadittu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan, Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Valmistelutyöhön sisältyi avoin verkkokommentointi, johon saatiin 200 viestiä.

Yhdessä ruokailu on oppimista

– Ruokailu on tärkeä osa varhaiskasvatusta. Se on osa päivittäistä pedagogista toimintaa, mutta myös keskeinen osa lasten tervettä kasvua ja kehittymistä. Makumieltymykset ja ruokatottumukset syntyvät varhain ja kantavat pitkälle tulevaisuuteen, kuvailee opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallituksesta.

Ruokakasvatuksen periaatteet pohjautuvat varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin. Tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen sekä kehittää lasten edellytyksiä omatoimiseen ruokailuun. Myönteiset oppimiskokemukset ruokailutilanteissa ovat tärkeitä.

Ruokakasvatuksessa voidaan monipuolisesti hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä kuten päiväkodin omaa keittiötä, läheistä metsää, ruokakauppaa, toria tai digitaalisia oppimisympäristöjä.

Malliateriakuvat varhaiskasvatukseen ja kotiin

Suosituksesta löytyvät ohjeistukset ruokalistasuunnitteluun, erityisruokavalioihin, ruokavalintoihin sekä malliateriakuvat päivän aterioista ja välipaloista. Malliateria on ruokapalvelun apuväline aterioiden suunnitteluun elintarvikehankinnoista ruoan tarjoiluun saakka. ­

– Malliateriakuvat ovat tärkeä viesti myös huoltajille lapsille tarjottavien aterioiden koostumuksesta ja ne kannustavat vuoropuheluun lasten ruokailusta kodin ja varhaiskasvatuksen välillä, sanoo Arja Lyytikäinen, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri.

Kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle tarjotaan päivän aikana keskimäärin kolme ateriaa, jotka kattavat noin 2/3 päivittäisestä energian ja ravintoaineiden tarpeesta. Varhaiskasvatuksessa ja kotona tarjottavat ateriat muodostavat yhdessä terveellisen ja täysipainoisen kokonaisuuden.

– Suomalaiset lapset syövät liian vähän kasviksia. Varhaiskasvatus tarjoaa upean mahdollisuuden edistää kasvisten käyttöä ruokalistasuunnittelulla ja tutustuttamalla lapsia eri aistien avulla kasvisten maailmaan, sanoo työryhmän puheenjohtaja, tutkimusprofessori Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Suositus antaa myös apuvälineitä varhaiskasvatusikäisten lasten ravitsemuksen arviointiin ja seurantaan niin kansallisesti kuin varhaiskasvatuksen järjestäjätason sekä yksiköissä tapahtuvan itsearvioinnin ja työn kehittämisen tueksi. Varhaiskasvatuksen ruokailun kehittämisessä keskeisiä toimijoita ovat myös vanhempainryhmät, kuntakohtaiset lasten ravitsemuksen monialaiset työryhmät ja asiakasraadit.

Uusi suositus on luettavissa sähköisesti:

Suomeksi:http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-992-7 
Ruotsiksi: http://urn.fi/URN:ISBN_978-952-343-032-7 (blir färdig inom kort)
Englanniksi: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-033-4 (will be available soon)

Julkaisujen myynti (suomi ja ruotsi): http://www.thl.fi/kirjakauppa

Lisätietoja:

VRN/Pääsihteeri Arja Lyytikäinen,  arja.lyytikainen(at)evira.fi puh. 050 409 9860
THL/Tutkimusprofessori Suvi Virtanen,  suvi.virtanen(at)thl.fi puh. 029 524 8729
OPH/Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen,  pia.kola-torvinen(at)ph.fi puh. 029 533 1525

Aihealueet: