Trichinella spiralis

Trichinella spiralis eli trikiinimato on yleinen riistaeläinten, kuten villisian, karhun ja ketun, loinen, mutta sitä voi esiintyä myös siassa, hevosessa sekä raatoja tai eläinjätteitä syövissä eläimissä. Siat voivat saada tartunnan esimerkiksi syömästään rotasta. Trikiini aiheuttaa ihmisessä trikinoosiksi kutsutun lihassairauden, joka on Suomessa hyvin harvinainen.

 Tartuntatavat

Tartunta saadaan tyypillisesti raa’asta tai huonosti kypsennetystä trikiinin toukkia sisältävästä sianlihasta, villisianlihasta, karhunlihasta tai niistä tehdyistä lihavalmisteista tai verestä. 

Itämisaika

Oireita alkaa ilmaantua 2–3 viikon kuluttua tartunnasta.

Oireet

Trikiinitartunta voi aiheuttaa ihmiselle kuumetta, lihassärkyjä ja turvotusta silmien alla. 

Ehkäisy

Huolellinen lihantarkastus teurastuksen yhteydessä on paras keino välttää tautia. Suomessa kaikki kulutukseen menevät sikojen, hevosten ja mahdollisten villieläinten ruhot tarkastetaan trikiinin varalta. Vuosittain todetaan muutamia trikiinin saastuttamia ruhoja lihantarkastuksen yhteydessä.

Tarvittava kuumennuslämpötila vaihtelee hieman, riippuen siitä, mitä lähdeteosta lukee.

Lainsäädännön (lihantarkastusasetus, liite 2.) mukaan ehdollisesti hyväksytty liha (siis jotenkin epäilyttävä, voi olla vaikka salmonellaa tai epäilty trikiinitartunta) pitää kuumentaa +70 celsiusasteeseen.

Kansainvälisen trikiinijärjestön International Commission on Trichinellosisin mukaan +62,2 celsiusastetta tuhoaa trikiinit heti.  (Gamble et al. 2000, Vet. Parasitol. 93, 293-408.)

Gracey, Collins & Huey Meat Hygiene 10th ed. 1999 mukaan sianliha pitää kuumentaa +77 celsiusasteeseen kauttaaltaan. 
 
Edellämainituista syistä, siitä huolimatta että trikiinit tuhoutuvat jo +62,2 celsiusasteessa, suositellaan lihan kuumentamista kauttaaltaan vähintään +70 celsiusasteeseen, mikäli on mitään epäilyksiä lihan laadusta tai mikäli sitä ei ole tarkastettu trikiinien varalta. 

Pakastaminen ei tuhoa kaikkia trikiinilajeja. Pakastusta keinona estää trikiinitartuntaa saa käyttää vain sianlihalle (asetus 2075/2005/EU). Tällöinkin pakastusaika - lämpötilayhdistelmiä on useita ja ne ovat riippuvaisia pakastettavan lihan paksuudesta. Muiden eläinten lihan osalta pakastusta keinona estää trikiinitartuntoja ei pidetä mahdollisena, koska esimerkiksi suomalaisissa riistaeläimissä (karhu, villisika) voi esiintyä pakkasta kestäviä trikiinilajeja.