Täydentämisen hyödyt

Täydentämisellä parannetaan ravintoaineiden saantia.

Ruokasuolan jodioinnilla on struuman eli jodin puutteesta johtuvan kilpirauhasen suurentuman esiintyminen väestössä saatu lähes katoamaan. Myös nestemäisten maitovalmisteiden D-vitaminointi ja ravintorasvoihin lisätty D-vitamiini ovat esimerkkejä vitaminoinnista, josta on merkittävää hyötyä kansanterveydelle.

Täydennetyistä elintarvikkeista saattavat hyötyä erityisesti ne henkilöt, jotka noudattavat erityisruokavaliota sairauden, uskonnollisen, eettisen tai jonkin muun syyn vuoksi.

Esimerkiksi laktoosi-intoleranssista kärsivä voi lisätä kalsiuminsaantiansa kalsiumilla täydennetyillä elintarvikkeilla. Kasvisruokavaliota noudattavien, jotka eivät saa riittävästi rautaa, kalsiumia tai B12-vitamiinia ruokavaliostaan, on tarkoituksenmukaista käyttää kyseisillä ravintoaineilla täydennettyjä elintarvikkeita tai ravintolisiä.

Erityislainsäädännössä on tietyille elintarvikkeille koostumusvaatimuksia, jotka edellyttävät kyseisten elintarvikkeiden täydentämistä ravintoaineilla. Tällaisia ovat mm. lastenruoat ja laihdutuksen apuna käytettävät ateriankorvikkeet.