Kohdemaa kiikarissa - selvitä vaatimukset ennen kaupantekoa ja vientiä

Elintarvikkeiden viennin aloittaminen edellyttää yrityksiltä monen asian suunnittelua ja selvittämistä ja vielä kertaalleen selvittämistä ennen kuin tuotetta voidaan myydä EU:n ulkopuolelle. Elintarvikkeiden vientiin EU:n ulkopuolisiin maihin voi liittyä erilaisia EU:n ja Suomen lainsäädännön vaatimukset ylittäviä vientiehtoja, jotka yrityksen on pystyttävä täyttämään. On kyettävä sopeuttamaan tuote ja toiminta kohdemaan vaatimusten ja toiveiden mukaiseksi.

Kun tuotteelle etsitään uusia markkinoita, tuotteen vientimahdollisuudet ja -edellytykset on kartoitettava etukäteen ja huolellisesti. Näin säästytään monelta päänsäryltä. Ennen kuin lähdet tekemään sopimuksia ja kauppoja kohdemaan ostajan kanssa, selvitä ja perehdy  kohdemaan asettamiin tuonnin vaatimuksiin. Mikään ei ole niin turhauttavaa ja aikaavievää kuin asioiden saattaminen kuntoon viime kädessä. Joskus viime kädessäkään ei riitä, vaan edessä ovat kauppojen purkaminen ja kalliiden oppirahojen maksaminen. Sanonta Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin asiassa.

Toimijan ja vientivalvonnan roolit viennissä

Peruslähtökohtana elintarvikeviennissä on, että viejä on selvillä kohdemaan asettamista tuonnin vaatimuksista ja vastaa näiden vaatimusten toteutumisesta. Lisäksi, jos vientierä kuljetetaan kohdemaahan toisen EU:n ulkopuolisen maan kautta, toimija on velvollinen selvittämään ja täyttämään myös kyseisen valtion asettamat kauttakuljetusta koskevat vaatimukset.

Toimijan tulisi saattaa selvittämänsä kohdemaan tuonnin vaatimukset elintarvikehuoneistoa valvovan viranomaisen tietoon, jotta tämä voi perehtyä ja varmentua edellytysten täyttymisestä. Laitosta valvova viranomainen myöntää viennissä kohdemaan edellyttämän terveystodistuksen. Todistuksella laitosta valvova viranomainen vahvistaa tietoja tuotteen elintarvikekelpoisuuteen liittyen nimenomaan kohdemaan asettamien vaatimusten näkökulmasta. Todistuksen myöntävä valvontaviranomainen voi myöntää todistuksen vain kun hänellä on käytettävissään kaikki todistuksen myöntämiseksi tarvittavat asiakirjat ja tiedot. Kohdemaan viranomaiset edellyttävät lähes poikkeuksetta, että vientimaan valvontaviranomainen valvoo edellytysten täyttymistä elintarvikkeen valmistuksen ja varastoinnin aikana.

Eviralla on tiedossaan joidenkin maiden asettamia tuonnin vaatimuksia. Nämä löydät KONTTI-sivuiltamme, jonne olemme koonneet maakohtaista tietoa viejille.

Mikäli kyseessä on uusi kohdemaamarkkina, viejän on selvitettävä tuonnin vaatimukset. Evira osallistuu kohdemaan edellyttämien vaatimusten täyttämisen osoittamiseen siltä osin, kun kohdemaa edellyttää esim. selvityksiä suomalaisen elintarvikevalvonnan järjestelyistä ja toiminnasta. Kohdemaan viranomainen voi halutessaan arvioida tuotteen valmistavan laitoksen toimintaa tai suomalaista elintarvikevalvontajärjestelmää. Tällaiseen arviointiin sisältyy yleensä kohdemaan viranomaisen Suomessa suorittama tarkastus. Tarkastuksella arvioidaaan, voidaanko Suomesta tuoda tarkastuksen kohteena olleita tuotteita kohdemaan markkinoille: pystyvätkö suomalaiset toimija ja valvontaviranomaiset antamaan riittävät takeet tuotteen elintarvikekelpoisuudelle. Lue lisää Eviran tarjoamista vientipalveluista.

Tuotteen alkuperällä on merkitystä

Kansainvälisessä kaupassa tuotteen alkuperä saattaa joskus hämärtyä, kun tuotteen valmistusvaiheisiin osallistuu eri tahoja eri puolilla maailmaa. Vaikka säännöksiä pyritäänkin yhtenäistämään, se mitä alkuperällä tarkoitetaan määrittyy lopulta kohdemaan asettamien alkuperäsäännösten mukaan. Puhutaan non-preferential, preferential ja most-favored-nation alkuperistä. World Trade Organization WTO pyrkii yhtenäistämään alkuperään liittyvää käsitettä kansainvälisessä elintarvikekaupassa.

Miksi tuotteen alkuperällä on väliä ja miksi käsitettä pyritään yhtenäistämään? Tuotteen alkuperän perusteella määräytyvät kauppapoliittiset toimet kuten polkumyynti- ja tasaustullit, tuotteen pakkausmerkinnöissä käytettävä alkuperämerkinnät ja mahdolliset suojatoimenpiteet. Alkuperä ratkaisee myös mitä alkuperäkohtelua tuotteeseen sovelletaan tuonnissa kohdemaahan. Tutustu lisää viennin Rules of Origin -ehtoihin  EU-komission sivuilla.  

Kohdemaat saattavat asettaa myös vietävän tuotteen alkutuotantoon liittyviä alkuperävaatimuksia. Esimerkiksi Suomesta vietävän sianlihan tuonnille kohdemaahan on saatettu asettaa ehto, että siat ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa ennen teurastusta. Tällöin Suomesta kyseiseen kohdemaahan ei voida viedä esim. Ruotsissa tai Tanskassa syntyneiden ja kasvaneiden sikojen lihaa.

Elintarvikeviennin kärkihankkeet viejän tukena

Vientiosaamista pk-yrityksille

Evirassa on käynnistetty pk-yrityksille hanke, jonka tavoitteena on lisätä elintarvikealan pk-yritysten vientivalmiuksia neuvonnan, koulutuksen ja ohjauksen keinoin. Kiinnostuitko? Tutustu hankkeeseen ja osallistu siihen liittyvään kyselyyn täältä

Markkinoillepääsyhankkeet maito-, liha- ja kalastustuotteille

Evirassa on käynnissä myös maakohtaisia hankkeita maito-, liha- ja kalastustuotteiden viennin edistämiseksi EU:n ulkopuolelle. Tutustu lisää käynnissä oleviin markkinoillepääsyhankkeisiimme

Aiheet: