Kotiteurastus ja kotieläinten lihan myynti alkutuotantotilalta

Elintarvikkeiden tuottaja, valmistaja ja myyjä ovat vastuussa tuottamiensa, valmistamiensa ja myymiensä elintarvikkeiden turvallisuudesta sekä siitä, että ne täyttävät lainsäädännön vaatimukset.

Kotieläimiä saa teurastaa tarkastamattomana tuotantotilalla tuottajan omassa taloudessa tapahtuvaa käyttöä varten. Mikäli henkilö ostaa elävän tuotantoeläimen (lukuun ottamatta hevosia) esimerkiksi teurastusta varten, tulee hänen olla rekisteröitynyt eläintenpitäjäksi riippumatta eläinten lajista, määrästä tai omistuksen ajallisesta pituudesta. Kotitilalla omaan käyttöönkin teurastettavien kotieläinten lopetuksessa tulee ottaa huomioon lainsäädännön vaatimukset liittyen eläinsuojeluun ja lopetukseen. Omaan käyttöön teurastettavan kotieläimen kohdalla on myös hyvä varmistua, että se on elintarvikkeeksi sopiva. Eläimellä ei esimerkiksi tulisi olla sellaisia sairauksia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuuden. Mikäli eläintä on lääkitty, lääkkeiden varoaika ei saa olla enää voimassa, ja käytettyjen lääkkeiden tulee olla sellaisia, jotka on sallittu elintarvikekäyttöön tarkoitetulle eläimelle. Jos lihaa halutaan myydä tai luovuttaa oman talouden ulkopuolelle yleiseen kulutukseen, tulee lihan pääsääntöisesti olla aina tarkastettua. Virallinen lihantarkastus voidaan tehdä vain hyväksytyissä teurastamoissa teurastetuille eläimille.

Jos tuottaja haluaa itse myydä kasvattamiensa eläinten lihaa, hänen tulee teurastuttaa eläimet hyväksytyssä teurastamossa, jonka jälkeen liha voidaan toimittaa takaisin tuotantotilalle myyntiä varten. Jos tilalla on teurastukseen sopivat tilat, niille on mahdollista hakea hyväksyntää pienteurastamoksi elintarvikelain (23/2006) mukaisesti Evirasta.

Lihan myynti ilmoitetusta elintarvikehuoneistosta

Hyväksytyssä teurastamossa teurastetun eläimen tarkastettua lihaa on mahdollista ottaa palautuksena tilalle käsittelyä ja myyntiä varten. Lihan luovuttaminen tilalta on elintarvikkeiden myyntiä ja toiminnasta tulee tehdä elintarvikehuoneistoilmoitus oman kunnan elintarvikevalvontaan. Toimijalla tulee olla omavalvontasuunnitelma, jonka avulla hallitaan toimintaan liittyvät elintarvikehygieeniset riskit. Kirjanpidossa tulee säilyttää muun muassa teurastamolta lihan mukana tulleet erätiedot, joista käy ilmi lihan alkuperä sekä eläinten teurastuspaikka. Lisää tietoa ilmoitetuista elintarvikehuoneistoista on muun muassa Eviran ohjeessa ilmoitettujen huoneistojen elintarvikehygieniasta, johon on linkki oikealla olevalla palstalla.

Jos liha on teurastamolla valmiiksi leikattu ja pakattu ja myydään sellaisenaan tilalta, myyntitoiminnalle on vaatimuksena riittävät kylmäsäilytystilat niin, että lihan kylmäketju ei katkea. Erillistä myyntitilaa ei vaadita. Toimijalta ei myöskään vaadita hygieniaosaamistodistusta, jos huoneistossa myydään vain valmiiksi leikattua ja pakattua lihaa.

Lihan käsitteleminen (esimerkiksi suikalointi, jauhaminen, pakastaminen tai jäädyttäminen) myynnin yhteydessä on sallittua ilmoitetussa elintarvikehuoneistossa. Lihaa on mahdollista käsitellä kotikeittiössä (esimerkiksi leikata puhtaana pidettävällä työtasolla) kunhan asumisesta ei aiheudu lihoille mitään elintarviketurvallisuusriskiä. Lihaa voi myös pakastaa tai jäädyttää. Normaalit pakastimet on suunniteltu säilyttämään pakastetun elintarvikkeen lämpötila riittävän kylmänä, mutta niiden teho ei riitä lainsäädännön vaatimusten mukaiseen pakastamiseen. Niitä voidaan kuitenkin käyttää lihan jäädyttämiseen, mutta tällaista tuotetta ei voi kutsua pakasteeksi.

Mikäli toimija käsittelee naudan puoliruhoja on toiminnalle enemmän vaatimuksia. Puoliruhon paloittelu hygieenisesti kotikeittiössä ei ole mahdollista vaan ne on käsiteltävä elintarvikehuoneistossa, jossa toimintaan on varattu riittävän isot ja vaatimusten mukaiset käsittely- ja säilytystilat. Lisäksi on huomioitava mm. naudanlihan merkitsemistä koskevat vaatimukset sekä muu toimintaa koskeva lainsäädäntö, kuten yleiset pakkausmerkintäsäädökset. 

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa