Ensimmäinen koloradonkuoriaislöydös Imatralla

1.7.2015

Kesän 2015 ensimmäinen koloradonkuoriaishavainto tehtiin Etelä-Karjalassa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja. Viime vuonna kuoriaisia esiintyi kaakkoisen Suomen alueella.

Viileä alkukesä hidasti koloradonkuoriaisten kehitystä. Ensimmäinen kuoriainen löytyi tiistaina kesäkuun 30. päivä. Samalla paikalla todettiin kuoriaisesiintymä jo viime kesänä. Torjunnasta huolimatta kuoriaisia pääsi ilmeisesti kaivautumaan maahan talvehtimaan.

”On myös mahdollista, että kaikkia kuoriaisesiintymiä ei viime kesänä havaittu, joten talvehtineita kuoriaisia voi ilmaantua perunakasvustoihin muuallakin”, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Eviran kasvinterveysyksiköstä.

Baltiassa ja Venäjällä talvehtineet yksilöt ovat jo nousseet perunakasvustoihin, joten kuoriaisia voi kulkeutua Suomen lähialueilta sopivien ilmavirtauksien mukana. Riski kuoriaisen leviämisestä on suurin Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Ilmavirtauksista riippuen kuoriaisia voi kuitenkin kulkeutua koko eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Havainnoista ilmoitettava päivystysnumeroon

Evira kehottaa soittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä päivystysnumeroon, joka on
040 801 4407 (varmimmin klo 9 - 20, myös viikonloppuisin). Puhelun yhteydessä Evira antaa ohjeet jatkotoimista.

Tarkastuksista ja torjunnasta vastaavat Eviran ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tarkastajat. Omatoimiseen torjuntaan ei pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa viranomaisten torjuntatoimien onnistumista.

Kuoriaisen tunnistaa mustista pitkittäisraidoista

Perunakasvustosta voi tähän aikaan löytyä aikuisia koloradonkuoriaisia, heinäkuun puolivälin jälkeen myös toukkia. Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Keltaisessa selässä on 10 mustaa pitkittäisraitaa, etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.

Munasta vastakuoriutunut toukka on noin 1-2 millimetriä pitkä ja tummahko. Toukat kehittyvät nopeasti ja niiden kuperan selkäosan väri muuttuu pian oranssin-punertavaksi. Pää on musta ja alhaalla kummassakin kyljessä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen.

Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi perunan lehdet reikäisiksi. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.

Lisätietoa ja kuvia koloradonkuoriaisesta sekä toimintaohjeet kuoriaisen esiintymistä epäiltäessä: 
www.evira.fi/koloradonkuoriainen

Lisätietoja:
ylitarkastaja Atro Virtanen, p. 040 704 9607

 

Aihealueet: