Tulipoltteen saastuttamia päärynäpuiden taimia päässyt myyntiin

17.6.2015

Tulipolte-bakteeritautia on löydetty ensimmäistä kertaa Manner-Suomesta. Tauti on varmistunut Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa virolaisista Pepi-päärynäpuun taimista, joita on ollut myynnissä taimimyymälöissä. Taimien ostajia pyydetään palauttamaan taimet ostopaikkaan.

Virosta peräisin olevaan saastuneeseen taimierään kuuluu noin 300 kasvia, joita on myyty muun muassa K-Raudoissa ja Rautioissa Etelä- ja Keski-Suomessa. Maisematukku Oy on tuonut kasvit Suomeen syksyllä 2014. Tulipoltteen leviämisen estämiseksi osa taimista on poistettu myynnistä sen jälkeen, kun Eviran alustavien testitulosten perusteella näytti siltä, että niissä saattaa olla tulipoltetta. Osa taimista oli kuitenkin jo myyty. 

Estä taudin leviäminen, palauta taimi

Eviran internetsivuilla on julkaistu luettelo niistä taimimyymälöistä, jotka ovat myyneet sairastuneita taimia. Jos kuluttaja on ostanut virolaisen Pepi-lajiketta olevan päärynäpuun taimen keväällä 2015 jostakin luettelossa mainitusta myymälästä, pitää taimi palauttaa ostopaikkaan. Näin voidaan estää tulipoltteen leviäminen kotipihaan ja ympäristöön.

Puun alkuperä ja lajike on merkitty taimeen kiinnitettyyn nimilappuun. Tulipolte-epäily koskee vain tämän kyseisen erän taimia.

Kasveja pölyttävät hyönteiset ovat saattaneet levittää tulipoltetta saastuneen erän taimista ympäristöön, koska osa taimista on jo ehtinyt kukkia. Saastuneen erän taimien ostajan on siksi tarkkailtava tulipoltteen oireita pihan muissa isäntäkasveissa. Tulipoltteen tärkeimmät isäntäkasvit Suomessa ovat omena- ja päärynäpuut, tuhkapensaat, pihlajat, tuomi- ja orapihlajat, ruusukvittenit ja aroniat.

Versot lakastuvat ja mustuvat

Ensimmäisenä oireena sairastuneet versot lakastuvat ja taipuvat alaspäin. Myöhemmin versot mustuvat ja kuolevat. Mustuneet kukat ja hedelmät jäävät kiinni versoihin. Lämpimällä säällä sairaasta kasvista saattaa erittyä bakteerilimaa. Koko puu voi kuolla.

Miten tulee toimia?

 - Jos olet tänä keväänä ostanut Pepi-päärynäpuun taimen, tarkista, oletko ostanut sen jostakin Eviran internetsivulla mainitusta takaisinvetoa koskevasta myymälästä. Linkki luetteloon alla.
- Tarkista taimen alkuperämaa ja lajike taimeen kiinnitetystä nimilapusta. Nimilapussa tuotantomaana on Viroa tarkoittava tunnus EE.
 - Ota yhteys ostopaikkaan ja palauta koko taimi.

Jos havaitset tulipoltteen oireita muissa puutarhassasi kasvavissa kasveissa, ilmoita siitä Eviraan kasvinterveys /files/images/at-merkki/at-merkki.gif : 1Kb evira.fi

 

Tiedusteluihin vastaa
 jaostopäällikkö Raija Valtonen, p. 040 560 2510

 

Aihealueet: