Tunnista tulipolte puutarhassa ja puistossa

21.6.2017 08:39

Tulipolte (Erwinia amylovora) on kasvitauti, joka voi levitä Suomeen ulkomailta tuotujen hedelmä- ja koristekasvien taimien mukana. Kotipuutarhurin kannattaa nyt tarkkailla viime vuosina istuttamiaan taimia. Vaarallinen kasvitauti ”polttaa” kasvien versoja mustiksi ja tappaa lopulta koko kasvin. Tautia ei voi torjua kemiallisesti.

”On tärkeää havaita ja hävittää tauti heti alkuvaiheessa, jotta se ei pääse karkaamaan luontoon”, sanoo ylitarkastaja Ulla Oksanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. ”Sairastuneita kasveja ei pidä omin päin hävittää.”

Evira hävittää sairastuneet kasvit ja niiden läheisyydessä kasvavat isäntäkasvit. Paikallisesti tauti leviää pölyttävien hyönteisten ja saastuneiden kasvinosien mukana.

Bakteerin aiheuttama tulipolte löytyi Suomesta ensimmäisen kerran kesällä 2014 ahvenanmaalaiselta päärynäviljelmältä. Vuonna 2015 tulipoltetta havaittiin virolaisista päärynöiden taimista.

Alkukesällä nuorten versojen kärjet lakastuvat

Tulipoltteelle alttiita isäntäkasveja ovat omena- ja päärynäpuut, tuhkapensaat, pihlajat, tuomi- ja orapihlajat, ruusukvittenit ja aroniat. 

Alkukesällä taudin tartuttaman kasvin nuoret versot lakastuvat ja taipuvat alaspäin, koska bakteerit estävät nestevirtausta. Myöhemmin lehtiin tulee kuolleita alueita tai niiden keskisuoni mustuu. Kuihtuneet kukinnot, lakastuneet lehdet ja mustuneet hedelmät jäävät kiinni versoihin. Kun tauti leviää, runkoon muodostuu kuoliolaikkuja, joiden alla oleva puuaines ruskettuu. Jos on lämmintä ja kosteaa, laikkujen reunoilta erittyy vaaleina pisaroina bakteerilimaa.

Ilmoita tulipoltteen oireista

Tauti tarvitsee puhjetakseen sopivan määrän lämpöä ja kosteutta. Evira julkaisee kesäaikana maanantaisin ennusteen tulipoltteen esiintymismahdollisuudesta. Jos epäilet tulipoltteen oireita, ilmoita siitä Eviraan joko sähköpostilla kasvinterveys@evira.fi tai Eviran internetsivujen kautta www.evira.fi/tuhoojailmoitus. Mukaan kannattaa liittää valokuva. Kasvintarkastajan ottamat näytteet tutkitaan maksutta Eviran laboratoriossa.

Turvallisten taimien nimilapuissa ZP-merkintä

Harrastajaviljelijöiltä tai luonnosta peräisin olevia taimia ei saa tuoda ulkomailta, koska niissä voi olla piilevänä tulipoltetta. Vain sellaisia tulipoltteen isäntäkasvien taimia saa tuoda, joiden nimilapuissa on ZP/FI-merkintä. Merkintä osoittaa, että taimi on tuotettu viranomaisten valvonnassa alueella, jossa ei ole tautia.

Tulipoltetta esiintyy ainakin jossain määrin kaikissa EU:n jäsenmaissa. Se on levinnyt laajalle Alankomaissa, Bulgariassa, Kreikassa, Kyproksella ja Romaniassa. Myös Venäjällä tulipoltetta esiintyy alueellisesti.

 

(Lataa suuremmat kuvat klikkaamalla)
Kuvat: Magnus Gammelgaard


Lue lisää:
Tulipolte-ennuste
Lisätietoa tulipoltteesta:
www.evira.fi/tulipolte
Usein kysyttyä tulipoltteesta

 Lisätietoja:
ylitarkastaja Ulla Oksanen p. 040 511 7274
jaostopäällikkö Tuula Mäki-Valkama p. 040 839 8514

Aihealueet: