Versopoltetautia löytyi alppiruusuista Heinolasta – tarkkaile ostamiasi taimia

11.9.2018

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira löysi heinolalaisen puiston alppiruusuista elokuussa 2018 versopoltetautia (Phytophthora ramorum). Tauti kuuluu vaarallisiin kasvintuhoojiin, ja Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) määräsi saastuneet kasvit hävitettäviksi. Tautia ei löytynyt puiston muista kasveista, joten todennäköisesti alppiruusut olivat sairaita jo istutusvaiheessa keväällä 2017. Kasvit oli hankittu taimimyymälästä ja niiden alkuperämaa oli Saksa.

Hämeen ELY-keskus tarkastaa lähivuosina puistossa ja sen lähiympäristössä kasvavia isäntäkasveja. Näin pyritään varmistamaan, että tauti ei pääse leviämään laajemmalle.

Versopolte tappaa useita kasvilajeja

Versopolte lakastuttaa Euroopassa erityisesti alppiruusuja, mutta se on aiheuttanut myös metsätuhoja. Amerikassa tauti tunnetaan tammia tappavana tammen äkkikuolemana. Versopolte voi tarttua moniin muihinkin kasveihin, kuten hevoskastanjoihin, syreeneihin ja mustikoihin. Taudin oireena ovat lehtien ja versojen ruskettuminen ja lakastuminen. Puilla tauti aiheuttaa runkoon nestettä vuotavia laikkuja ja puiden kuolemista. Taudista ei ole haittaa ihmisille.

Valvontatyössään Evira toteaa versopoltteen saastuttamia alppiruusueriä vuosittain, sillä tautia esiintyy taimistoilla EU:n alueella. EU:n komissio on määrännyt taimistoille toimia taudin torjumiseksi, mutta käytännössä ne eivät ole osoittautuneet riittäviksi.

Taimitarhojen lisäksi versopolte on aiheuttanut tuhoja esimerkiksi Britannian lehtikuusimetsiköissä. Suomessa Heinolan löydös on ensimmäinen vuosiin muualta kuin taimituotannosta tai taimimyymälöistä. Pahimmillaan tauti voisi Suomessakin alkaa levitä luonnonkasveissa ja aiheuttaa tuhoja metsissä ja viheralueilla.

Osta terveitä taimia, hävitä sairastuneet

Taimiostoksilla kannattaa katsoa, että kotiin ostettavat alppiruusut ovat terveen näköisiä. Huonokuntoiset alppiruusut on syytä hävittää pihasta, sillä niissä voi olla versopolte. Hävitetyt kasvit laitetaan sekajätteeseen tai poltetaan. Kompostiin ei sairastuneita kasveja saa laittaa, koska tauti voi levitä kompostimullan välityksellä.

Jos taudin epäillään levinneen pihassa useisiin isäntäkasveihin, kasvintarkastaja voi tulla ottamaan näytteen maksuttomasti. Ilmoita havainnosta osoitteeseen kasvinterveys@evira.fi, ja liitä viestiin kuvia oireellisista kasveista. Halutessaan kotipuutarhuri voi myös lähettää näytteen tutkittavaksi Eviran laboratorioon omalla kustannuksellaan.

Lue lisää:
Versopoltteen oireet ja isäntäkasvit
Näytteen lähettäminen

Lisätietoja:
ylitarkastaja Paula Lilja, p. 050 430 3871

 

Aihealueet: