Ajankohtaista kasvintuhoojista

2.10.2018 Tulipolte hävitetty Ahvenanmaalta

Tulipolte (Erwinia amylovora) löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2014, kun tauti todettiin ahvenanmaalaiselta päärynätarhalta. Sen jälkeen niin Ahvenanmaalla kuin Manner-Suomessakin on tehty vuosittain tarkastuksia sen selvittämiseksi, onko tulipolte levinnyt laajemmalle. Tarkastuksissa ei ole löytynyt tulipoltetta, joten Ahvenanmaan maakuntahallitus on nyt lakkauttanut taudin hävittämiseksi määrätyt rajoitukset ja voidaan todeta ettei tulipoltetta esiinny Suomessa tällä hetkellä. Tällä on merkitystä esimerkiksi taimitarhakasvien viennille.

Lue lisää tulipoltteesta.

14.8.2018 EU:n kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu 14.8.2019

Lue lisää mm. omavalvonnasta ja kasvipassin käyttöön tulevista muutoksista.

23.4.2018 Varo tuomasta tulipoltetta puutarhamatkan tuliaisena

Vaarallinen kasvitauti tulipolte voi levitä Suomeen ulkomailta ostetuissa taimissa. Levintäriski koskee erityisesti omena- ja päärynäpuun taimia. Tämän vuoksi on tärkeää noudattaa seuraavia ohjeita:

  • Vältä tuomasta tulipoltteen isäntäkasveja. Erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimissa voi piillä tulipoltebakteeri.
  • Tiedustele, missä taimet on kasvatettu. Ammattimaiset taimitarhat kuuluvat viranomaisten tekemien tarkastusten piiriin. Yksittäisillä kaupustelijoilla voi olla myynnissä myös harrastajien kasvattamia taimia, joita ei ole tarkastettu.
  • Osta vain terveen ja hyväkuntoisen näköisiä taimia. Tutustu tulipoltteen oireisiin täällä.
  • Varmista, että ostamallasi taimella on ZP-kasvipassi. Se on yleensä taimeen kiinnitetty lappu, jossa on merkintä ZP.
  • Säilytä kasvipassi. Jos taimessa havaitaan myöhemmin tulipoltteen oireita, viranomaiset voivat passin tietojen perusteella jäljittää taimen alkuperän.
  • EU:n ulkopuolisista maista tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kielletty.

Tulipoltteen tärkeimmät isäntäkasvit:
omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlajat, orapihlajat, aroniat ja tuhkapensaat

Tulipoltteen oireet:
Tulipoltteen oireita ovat versonkärkien nuutuminen, lakastuminen ja mustuminen, kukkien mustuminen sekä tummat kuoliolaikut versoissa ja rungossa.

Lue lisää tulipoltteesta