Mansikan kulmiolaikku

Kulmiolaikku (Xanthomonas fragariae) on vaaralliseksi luokiteltu mansikan kasvitauti, jota ei saa esiintyä myytävissä mansikantaimissa eikä taimien tuotantopaikalla. Jos taudin epäillään esiintyvän taimituotannossa tai myytävissä taimissa, on viipymättä otettava yhteyttä kasvintarkastajaan. Marjantuotannossa kulmiolaikun esiintyminen ei enää aiheuta toimenpiteitä eikä tautia kartoiteta marjaviljelmiltä. 

Mansikan kulmiolaikku aiheuttaa kuoliolaikkujen muodostumista lehtiin. Oireiden pahetessa lehdet kuolevat. Suomen ilmasto-olosuhteet ovat kulmiolaikkua aiheuttavalle bakteerille suotuisat, joten satotappiot voisivat nousta merkittäviksi, jos tauti pääsisi leviämään mansikkaviljelmille. 

Isäntäkasvit

  • Tärkein isäntäkasvi on puutarhamansikka (Fragaria x ananassa).
  • Muita mahdollisia isäntäkasveja: Fragaria chiloensis, F. virginiana, F. vesca, Potentilla fruticosa, P. glandulosa.

Levinneisyys

  • EU-maista mm. Hollanti, Belgia, Saksa, Ranska, Espanja ja Italia
  • Yhdysvallat ja Kanada
  • Osa Etelä-Amerikan maista
  • Suomessa: satunnaisia esiintymiä marjaviljelmillä

Oireet

Kulmiolaikku aiheuttaa mansikan lehtiin aluksi pieniä, kulmikkaita, vetisiä ja läpikuultavia laikkuja, jotka näkyvät vain lehden alapinnalta. Laikut suurenevat ja ovat myöhemmin näkyvissä myös lehden yläpinnalta muuta lehden pintaa tummempina alueina. Taudin edetessä laikuista kehittyy kuoliolaikkuja ja lehdet voivat kuolla kokonaan. Jos kulmiolaikku tarttuu kukkiin, seurauksena voi olla verholehtien ruskettuminen, mikä pilaa marjojen ulkonäköä.

kosteatlaikut.jpg : 1198Kb  Kulmiolaikun ensioireena ovat vetiset laikut lehdissä. Laikut näkyvät valoa vasten katsottaessa. Myöhemmin laikut muuttuvat punaruskeiksi kuoliolaikuiksi. Kuva lehden yläpinnalta.

kehittyneet_laikut_ala.jpg : 2298Kb Kuoliolaikut lehdet alapinnalta nähtynä. Kuvat: Kati Lankinen, Evira.

Biologia ja leviäminen

Kulmiolaikkua aiheuttava bakteeri tarttuu kasveihin yleensä vesipisaroiden välityksellä lehtien ilmarakojen kautta. Lehdistä tai vioittuneiden kohtien kautta bakteeri voi levitä mansikan tyviosaan. Kasvustossa tauti leviää vesiroiskeiden välityksellä, joten sade ja päältäkastelu edistävät taudin leviämistä. Bakteeri lisääntyy parhaiten silloin kun ilmankosteus on korkea, päivälämpötila noin 20 °C ja yölämpötila viileä. Näin ollen Suomen ilmasto-olosuhteet olisivat bakteerin leviämiselle suotuisat. Tauti leviää kasvijätteissä ja taimien välityksellä.

Ilmoittamisvelvollisuus

Jos epäilet löytäneesi mansikan kulmiolaikkua myytävistä taimista tai taimituotannosta, ota yhteys alueesi kasvintarkastajaan Evirassa tai ELY-keskuksessa tai Eviran kasvinterveysyksikköön (kasvinterveys@evira.fi).

Leviämisen estäminen ja torjunta

Kulmiolaikun ennaltaehkäisyssä tärkeintä on terveen taimiaineiston käyttö. Tautia vastaan ei ole olemassa kemiallisia torjuntakeinoja, vaan torjuntakeinona on saastuneiden kasvien hävittäminen. Hyvä viljelyhygienia estää taudin leviämistä viljelmällä terveisiin kasvustoihin.

 

LISÄÄ AIHEESTA PALVELUSSAMME