Peruna-ankeroiset

Kelta- ja valkoperuna-ankeroinen (Globodera rostochiensis ja Globodera pallida) ovat kasvinterveyden suojelemista annetun lain (702/2003) tarkoittamia vaarallisia kasvintuhoojia. Peruna-ankeroiset elävät perunan juuristossa. Jos perunaa viljellään pitkään samalla paikalla ja kasvustossa on peruna-ankeroisia, ankeroisten vioitus näkyy vuosi vuodelta laajenevina kitukasvuisina laikkuina. Ankeroiset leviävät siemenperunan ja maa-aineksen mukana.

Valkoperuna-ankeroista on aiemmin 2000 -luvun alussa todettu muutamalla perunatilalla Satakunnassa ja Hämeessä sekä kesällä 2012 Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla. Keltaperuna-ankeroista perunantuotantoalueilla esiintyy yleisemmin, mutta Pohjois-Pohjanmaalla esiintymiä ei ole todettu. Siemenperunatuotannossa ei ole koskaan todettu peruna-ankeroisia.

Todetuille esiintymille annetaan torjuntapäätös, jossa toimenpiteinä ovat viljelykierto, kestävien lajikkeiden käyttö, viljelyhygienia sekä markkinointirajoitukset. Valkoperuna-ankeroisen torjuntaa vaikeuttaa se, että valtaosa käytettävistä lajikkeista ei ole valkoperuna-ankeroisenkestäviä. Peruna-ankeroisten torjunnasta aiheutuneista kustannuksista voi saada korvausta ainoastaan korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueella (Tyrnävä ja Liminka), jossa peruna-ankeroiset on luokiteltu hävitettäviksi kasvintuhoojiksi.

 

LISÄÄ AIHEESTA PALVELUSSAMME