Palvelulain soveltaminen Evirassa

Laki palvelujen tarjoamisesta 1166/2009 tuli voimaan joulukuun lopussa 2009. Laki perustuu EU:n palveludirektiiviin.

Laki aiheuttaa muun muassa sen, että viranomaisten täytyy 28.6. 2010 alkaen ryhtyä lähettämään niin sanottuja saapumistodistuksia asiakkailleen, jotka hakevat palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen edellytyksenä olevaa toimilupaa, lisenssiä, rekisteröintiä tai muuta vastaavaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymistä.

Lain mukaan saapumistodistuksessa on mainittava muun muassa lupahakemuksen arvioitu käsittelyaika.

Jollei lupa-asiaa voida ratkaista arvioidussa käsittelyajassa, viranomainen voi asettaa asian käsittelylle lisäajan. Hakijan on saatava lisäajasta tieto ennen alun perin arvioidun käsittelyajan päättymistä. Jollei lupa-asiaa saada ratkaistua asetetussa lisäajassa, asian käsittelyä voidaan jatkaa vain yleistä etua koskevasta pakottavasta syystä (esimerkiksi kuluttajansuoja tai ympäristönsuojelu). Tällöinkin käsittelyn jatkamisesta on ilmoitettava hakijalle ennen lisäajan päättymistä.

Jos lupahakemusta ei ole käsitelty alun perin ilmoitetussa määräajassa eikä määräaikaa ole jatkettu, lupa katsotaan myönnetyksi. Samoin jos lupahakemusta ei ole saatu käsitellyksi asetetussa lisäajassa eikä asian käsittelyn jatkamiselle ole perustetta, lupa katsotaan silloinkin myönnetyksi. Tällaisen niin sanotun hiljaisen hyväksymisen tilanteessa luvanhakijalle on annettava asiakirja, josta käy ilmi, että lupa katsotaan myönnetyksi

Huomattava on, että saapumistodistusta ei pääsääntöisesti lähetetä hakijalle vielä siinä vaiheessa, kun hakemus saapuu viranomaiseen, vaan vasta sitten, kun viranomaiselle on toimitettu kaikki asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja tiedot. Näin ollen hakemuksen vireille tulon ja saapumistodistuksen lähettämisen välissä voi mennä aikaa esimerkiksi lisäselvityksiin tms. Tämä johtaa siihen, että myös hakemuksen arvioitu käsittelyaika lasketaan siitä hetkestä, kun viranomaisella on käytettävissään kaikki asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja tiedot.

Lain mukaan saapumistodistuksessa on myös kerrottava, miten lupaa koskevaan päätökseen haetaan muutosta. Evirassa on kuitenkin päädytty siihen, että saapumistodistuksessa tosin kerrotaan, että muutoksenhaku on mahdollista, mutta varsinaiset muutoksenhakuohjeet annetaan vasta päätöksen liitteenä.

Lain mukaan saapumistodistusta ei tarvitse antaa, jos sen antamista voidaan pitää tarpeettomana asian viivytyksettömän ratkaisemisen vuoksi. Evirassa todistusta ei anneta, jos asia ratkaistaan kymmenen päivän sisällä siitä, kun viranomaisella on käytettävissään kaikki asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja tiedot.

Saapumistodistus lähetetään pääsääntöisesti sähköpostitse.

Yleistä tietoa palveludirektiivin täytäntöönpanosta on saatavilla työ- ja elinkeinoministeriön internetsivuilla www.tem.fi.