Esimerkkejä eläinlääkäreihin kohdistuneista kanteluista ja ratkaisuista

Evira julkaisee säännöllisin ajoin eläinlääkäreiden ammatinharjoittamiseen kohdistuvien valvontaratkaisujen tiivistelmiä. Tiivistelmät on ryhmitelty sen mukaan, millaiseen seuraamukseen valvonta-asia on johtanut.

Jos Evira havaitsee selvitystensä perusteella valvonta-asiassa potilasturvallisuutta vaarantavia seikkoja, säännösten vastaista toimintaa tai muita virheellisyyksiä, se voi antaa eläinlääkärille seuraamuksen. Mahdollinen seuraamus voi esimerkiksi olla hallinnollisen ohjauksen antaminen (huomion kiinnittäminen, huomautus) vastaisen toiminnan varalle. Vakavampien virheellisyyksien osalta Evira voi antaa kirjallisen varoituksen. Evira voi antaa kirjallisen varoituksen myös silloin, jos aiemmin annettu hallinnollinen ohjaus ei ole johtanut toiminnan korjaamiseen. Viimesijaisena keinona Evira voi muun muassa rajoittaa ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeutta tai poistaa sen määräajaksi tai pysyvästi.

Ratkaisutiivistelmien lisäksi Evira julkaisee vuosittain tilastot vuoden aikana ratkaistuista kantelu- ja valvonta-asioista. Tilastotietoa viimeisiltä vuosilta löydät tästä. Lisätietoa eläinlääkäreiden toimintaa koskevan kantelu- ja valitusasian vireille panemiseksi löydät tästä.