Elintarvikkeen epäillään aiheuttaneen vaikean ruokamyrkytyksen

7.7.2006

<div>Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä on kahdella henkilöllä todettu todennäköinen botulismi 6.7.2006. Tartunnan lähteeksi epäillään Apetit Kala Oy:n valmistamaa lämminsavustettua tyhjiöpakattua siikaa, jota on markkinoitu myös Pirkka tuotemerkillä. Apetit Kala Oy ja Ruokakesko Oy vetävät lämminsavusiikatuotteet markkinoilta koko Suomessa. Tuotetta ei ole toimitettu ulkomaille. Valmistaja on keskeyttänyt lämminsavusiian valmistuksen.</div>

Botulismi on Suomessa erittäin harvinainen tauti, edellisen kerran botulismitapaus todettiin vuonna 1999. Clostridium botulinum on maaperän bakteeri, joka lisääntyy erityisen hyvin hapettomissa olosuhteissa. Bakteerin muodostama botulinumtoksiini on voimakas hermomyrkky. Botulinumtoksiinia on todettu tyhjiöpakatuissa kala- ja lihatuotteissa sekä vihanneksissa.

Botulismin itämisaika on yleensä 12–36 tuntia. Taudin oireita ovat pään alueelta raajoihin etenevä heikkous ja halvausoireisto, johon voi liittyä nielemisvaikeutta, puheen vaikeutumista, silmien liikkeiden heikkoutta ja näköhäiriöitä. Tautiin ei liity kuumeilua. Oireiden ilmaantuessa on otettava pikaisesti yhteys paikalliseen terveyskeskukseen.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kehottanut kuntien elintarvikevalvontaviranomaisia kiireellisesti varmistamaan, että takaisinveto on toteutettu myynti- ja tarjoilupaikoissa. Lisäksi Evira on pyytänyt kuntien valvontaviranomaisia tarkastamaan kalatuotteiden säilytyslämpötilat ja –ajat myynti- ja tarjoilupaikoissa sekä tuotantolaitoksissa.

Tarkemmat tiedot takaisinvedettävistä tuotteista löytyvät Eviran internet-sivuilta:

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tuotevirheet_ja_takaisinvedot/?id=160

Erityisesti kesällä elintarvikkeiden huolellinen käsittely on tärkeää, koska mikrobit viihtyvät ja kasvavat parhaiten lämpimässä säässä. Ohjeita kuluttajille turvalliseen ruoanlaittoon löytyy Eviran internet-sivuilta:

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/ajankohtaista/?id=151

Lisätietoja:

Elintarviketurvallisuus:

yksikön johtaja Kyösti Siponen, Elintarviketurvallisuusvirasto, p. 020 77 24230, 050 3868412. Sähköposti: kyosti.siponenat-merkki.gifevira.fi
elintarvikeylitarkastaja Eija Läikkö, Elintarviketurvallisuusvirasto, p. 020 77 24270, 050 3868419. Sähköposti: eija.laikkoat-merkki.gifevira.fi

Botulismi:

epidemiologi Markku Kuusi, KTL, p. (09) 47448935
infektiolääkäri Marjo Vuorela, Päijät-Hämeen keskussairaala, p. (03) 81911

Laboratoriotutkimukset:

tutkija Miia Lindström Helsingin yliopisto/ eläinlääketieteellinen tiedekunta p. 040 520 3627

Aihealueet: