Evira julkaissut rehujen ja lannoitevalmisteiden valvontanäytteiden alkuvuoden analyysitulokset

4.1.2008

<div>Julkaisuun ”Rehu- ja lannoitevalvonnan analyysitulokset 1/2007” sisältyvät niiden näytteiden analyysitulokset, jotka ovat valmistuneet ajanjaksolla 1.1. – 30.6.2007. Julkaisu sisältää tietoja noin 5 700 rehunäytteen ja runsaan 170 lannoitevalmistenäytteen analyysituloksista.</div>

Rehu- ja lannoitevalmistelainsäädännön mukaan viralliseen rehuvalvontaan ja lannoitevalmistevalvontaan liittyvien näytteiden analyysitulokset tulee julkaista puolivuosittain.

Analyysitulosten lisäksi julkaisuun on koottu tiedot niistä tuote-eristä, joiden maahantuonnin tai markkinoille saattamisen valvonta on näytteiden perusteella kieltänyt vuoden 2007 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Kaiken kaikkiaan kielto annettiin näytteiden perusteella 34 rehuerälle ja 8 lannoitevalmiste-erälle. Kielletyistä rehueristä löytyi mm. salmonellaa ja aineita, joita ei ole hyväksytty käytettäviksi rehuissa. Yleisin syy lannoitevalmiste-erien kiellolle oli, että näytteiden raskasmetallipitoisuus ylitti sallitun rajan.

Julkaisuun sisältyy myös kattava luettelo voimassa olevasta rehuja ja lannoitevalmisteita koskevasta lainsäädännöstä.

Lisätietoja:
Apulaisjohtaja Sinikka Marmo, p. 020 77 25202 (rehut)
Ylitarkastaja Arja Vuorinen, p. 020 77 25240 (lannoitevalmisteet)
Ylitarkastaja Ossi Ala-Mantila, p. 020 77 25210

Rehu- ja lannoitevalvonnan analyysitulokset 1/2007 on saatavissa
Eviran internetsivuilta pdf-muodossa (1Mt):
http://www.palvelu.fi/evi/files/55_519_521.pdf 

Julkaisua voi tilata painettuna 50 € hintaan internetin kautta
http://www.palvelu.fi/evi/evi_material.php?lang_id=1

Tilauksen voi tehdä myös sähköpostilla: tilaukset evira.fi tai puhelimitse, p. 020 77 25104 tai 020 77 24062, faksi 020 77 24350. Tilausten toimitusaika on noin kaksi viikkoa.

Aihealueet: