Eviran selvitys Q-kuumevasta-aineiden esiintyvyydestä suomalaisissa lypsykarjoissa on valmistunut

8.10.2009

<p>Evira selvitti Q-kuumetaudin vasta-aineiden esiintymistä Suomen lypsykarjoissa vuonna 2009. Yhteensä tutkittiin 1283 satunnaisesti valittua tankkimaitonäytettä. Vasta-aineita todettiin vain kahdessa näytteessä (0.16 %). Tilat sijaitsevat Etelä- ja Länsi-Suomessa. Ruotsissa todettiin vuoden 2008 tankkimaitokartoituksessa vasta-aineita 8.5 % tiloista.</p>

Lisäksi tutkittiin 851 tankkimaitonäytettä lypsykarjoista, joilla arvioitiin rekisteritietojen perusteella olevan lisääntynyt määrä luomisia. Näistä karjoista 253 oli mukana myös kartoitustutkimuksessa. Kaksi luomisotantaan kuuluvaa eteläsuomalaista tilaa oli vasta-ainepositiivisia (0.24 %). Q-kuumevasta-aineiden esiintyvyydestä muilla eläinlajeilla Suomessa ei ole tietoa.

Q-kuume on Coxiella burnetii- bakteerin aiheuttama tauti, jota todetaan sekä ihmisillä että eläimillä. Sitä on todettu kaikkialla maailmassa paitsi Uudessa Seelannissa. Q-kuumetartuntoja on todettu lähes kaikilla eläinlajeilla. Eläimillä tartunta on yleensä oireeton, mutta se voi aiheuttaa satunnaisia luomisia (abortteja), heikkoja vastasyntyneitä ja hedelmällisyyshäiriöitä varsinkin märehtijöillä.

Myös ihmisellä tartunta voi olla oireeton, mutta noin puolet tartunnan saaneista voi sairastua äkilliseen, vakavuudeltaan vaihtelevaan kuumetautiin. Osalla ihmisistä tauti voi pitkittyä ja aiheuttaa vakavia jälkitauteja. Ihmisten tartunnan lähteinä pidetään yleensä eläimiä. Lampaat ja vuohet näyttävät liittyvän ihmisten tautitapauksiin muita eläinlajeja useammin. Suomessa Q-kuumetapaukset ihmisillä ovat hyvin harvinaisia.

Tutustu myös julkaisuun Eläintaudit Suomessa 2008 (pdf, 1,55 Mt)

Lue lisää Q-kuumeesta eläimillä: evira.fi > Eläimet ja terveys > Eläintaudit > Q-kuume

Lue lisää Q-kuumeesta ihmisillä: thl.fi > Tietoa terveydestä > Terveys ja sairaus > Infektiotaudit > Eläinten välityksellä tarttuvat taudit > Q-kuume 

Lisätietoja:
Erikoistutkija Tiina Autio, Tuotantoeläinten terveyden tutkimusyksikkö, puh. 020 77 24955, tiina.autio at-merkki-kapea.gifevira.fi

 

Aihealueet: