Itämeren harmaahylkeestä löytyi trikinellatartunta

18.6.2010

<p>Pohjanlahdelta metsästetystä harmaahylkeestä eli hallista on todettu keväällä 2010 trikiini- eli trikinellatartunta. Trikinellat ( <em>Trichinella spp</em>.) ovat zoonoottisia eli ihmisten ja eläinten välillä tarttuvia loismatoja, jotka elävät toukkina isäntäeläimen lihaksissa. Ihmiselle trikiinitartunta voi aiheuttaa vakavan sairastumisen.</p>

Tutkittu hyljenäyte kuului Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhteisen seurantaprojektin näytteisiin, joita on kerätty hylkeenmetsästäjien avustuksella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen vesiltä peräisin olevan hylkeen lihasta on löydetty trikinelloja.

Vuodesta 2008 alkaen Evirassa on tutkittu 169 hallia ja 59 norppaa trikinellan varalta. Kaikki norpat ovat olleet trikinellan suhteen negatiivisia. Maailmalla on todettu trikinellatartuntoja monissa hyljelajeissa, kuten norpissa, partahylkeissä ja kuplahylkeissä. Tartuntoja on aiemmin havaittu arktisilla merillä.

Hallissa todettu loislaji oli Trichinella nativa. Suomalaisissa luonnonvaraisissa eläimissä esiintyy neljää trikinellalajia, joista juuri T. nativa on yleisin. Se on kylmään ilmastoon sopeutunut laji, joka kestää hyvin jäätymistä. Lihan pakastaminen ei tuhoa tämän lajin toukkia, mutta lihan kunnollinen kuumentaminen tappaa kaikenlajiset trikinellat. Lihan kypsentäminen on siten ensiarvoisen tärkeää, vaikka trikinella onkin harvinainen Itämeren hylkeissä. Yleiseen kulutukseen tarkoitetuille hylkeenruhoille tulee aina tehdä lihantarkastus ja sen osana trikiinitutkimus ennen lihan toimittamista myyntiin.

Trikinelloja esiintyy runsaasti Suomen luonnonvaraisissa maanisäkkäissä, erityisesti ketuissa, supikoirissa ja ilveksissä. Tartunta voidaan saada syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä, trikinellatoukkia sisältävää lihaa. Ihmisten tartunnat ovat erittäin harvinaisia Suomessa.

Lisätietoja:
tutkija Marja Isomursu, Evira, p. 02077 24910 (riistaeläinten sairaudet)
ylitarkastaja, jaostopäällikkö Leena Oivanen, Evira, p. 02077 24272 (lihantarkastus)
tutkija Mervi Kunnasranta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, p. 020575 1696 (riistatutkimus)

 

Aihealueet: