Japanilaisia elintarvikkeita tutkitaan Euroopassa

17.3.2011

<p>Japanista tuodaan Eurooppaan hyvin vähän elintarvikkeita. Suomeen osuus tuonnista on noin 1 miljoonan euron luokkaa. Päätuontituotteita ovat soijakastikkeet, alkoholijuomat, vilja- ja kasvisvalmisteet, tee ja riisi. Nyt markkinoilla olevat tuotteet on tuotettu ennen Japanin onnettomuutta, ja ne ovat turvallisia kuluttajille.</p>

Euroopan komissio on suositellut, että 16.3.2011 lähtien japanilaisten tuontielintarvikkeiden ja -rehujen radioaktiivisuutta tutkitaan EU:n rajoilla. Radioaktiivisille yhdisteille on asetettu sallitut enimmäismäärät elintarvikkeissa ja rehuissa, joita noudatetaan säteilyvaaratilanteissa. Erityisesti kalan ja kalatuotteiden radioaktiivisuuksia seurataan. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo EU:n ulkopuolelta suoraan Suomeen tuotavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuutta ja Tullilaitos kasviperäisten tuotteiden turvallisuutta. Alkoholijuomien valvonnasta vastaa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Euroopan komissio ei ole asettanut toistaiseksi japanilaisille tuotteille tuontirajoituksia, mutta tilannetta seurataan tarkkaan, ja tarvittaessa komissio antaa yhdenmukaiset ohjeet koko EU-alueelle. Myös Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA seuraa tilannetta.

Kyseessä ovat Euroopan varotoimenpiteet Japanin onnettomuuden aiheuttaman säteilyvaaratilanteen seuraamiseksi. Onnettomuusalue on kaukana Suomesta, ja mahdolliset radioaktiiviset päästöt laimenevat ilmakehässä ja meressä, eivätkä ne aiheuta vaaraa Suomen elintarviketuotannolle. Markkinoilla olevien japanilaisten tuotteiden radioaktiivisuuden mittaamiseen ei ole tällä hetkellä tarvetta.

Lisätietoja:
Yksikönjohtaja Arja Kaiponen, p. 050 3868432
Ylitarkastaja Ulla Karlström 21.3. lähtien, p. 040 487 7798

Lisää aiheesta:
Usein kysyttyä Japanin tilanteeseen liittyen: http://www.evira.fi/portal/fi/evira/asiakokonaisuudet/vierasaineet/usein_kysyttya/japanin_tilanne/
Eviran valtakunnallinen hanke: radioaktiivisuusvalvonnan tehostaminen http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/valmistus_ja_myynti/valvonta/tutkimukset_ja_projektit/elintarvikkeiden_radioaktiivisuusvalvonnan_tehostaminen/
Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat -raportti (s.107) http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=198

Aihealueet: