Kesyssä villisikalaumassa ei afrikkalaista sikaruttoa

12.9.2014

<p>Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tekemissä tutkimuksissa ei todettu afrikkalaista sikaruttoa Itä-Suomessa liikkuneesta villisikalaumasta. Lähellä Venäjän rajaa, Rautjärven Niska-Pietilän kylällä liikkunut poikkeuksellisen kesy villisikalauma lopetettiin perjantaina 5. syyskuuta 2014. Kaikki eläimet vaikuttivat terveiltä, mutta tautiseurannan vuoksi yhden eläimen näytteet lähetettiin Eviraan tutkittavaksi afrikkalaisen sikaruton varalta.</p>

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on helposti leviävä, vakava eläinten virustauti, jota esiintyy sekä sioilla että villisioilla. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen. Suomessa tautia ei ole koskaan esiintynyt.

Sikataloudelle afrikkalaisen sikaruton leviäminen on suuri uhka. Sen vuoksi sikatilojen tautisuojaus sekä tiedonkulku riskiryhmille, kuten ulkomaisille sikalatyöntekijöille ja riskialueelle matkustaville suomalaisille metsästäjille, ovat avainasemassa taudin leviämisen estämiseksi.

Virosta löytynyt kaksi tautitapausta

Afrikkalainen sikarutto on levinnyt tänä vuonna Suomen lähialueilla muun muassa Puolassa, Liettuassa ja Latviassa. Virossa tauti todettiin ensimmäisen kerran syyskuun alussa Valgan kunnasta lähellä Latvian rajaa.  Toinen tapaus löydettiin Viljandin kunnasta noin 25 kilometrin päästä ensimmäisestä paikasta. Viron molemmat tapaukset todettiin kuolleina löydetyistä villisioista rajoitusalueella, joka oli perustettu Latvian tartuntojen vuoksi.

Metsästäjät voivat lähettää näytteitä Eviraan

Suomessa tautia seurataan tutkimalla näytteitä tuotantosioista, tarhatuista villisioista sekä luonnonvaraisista villisioista. Luonnonvaraisia villisikoja on tutkittu afrikkalaisen sikaruton varalta jo vuodesta 2010 alkaen.

Metsästäjä voi osallistua sikatautitutkimukseen lähettämällä Eviraan luonnonvaraisten villisikojen veri- ja kudosnäytteitä. Mikäli villisian epäilee olevan sairas tai löytää kuolleen villisian, tulee ottaa yhteyttä kunnaneläinlääkäriin.

Villisian metsästäjät voivat tiedustella näytteenottovälineitä Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan aluetoimistoista.

Lisätietoja:
erikoistutkija Laura London, eläintautivirologian tutkimusyksikkö (sikojen virustaudit) p. 050 5702916
ylitarkastaja, jaostopäällikkö Sirpa Kiviruusu, eläinten terveys- ja hyvinvointi -yksikkö (eläintautien valvonta) p. 0400 920 503
tutkija, Marja Isomursu, tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikkö (näytteenotto) p. 040 512 1248, toimisto 029 530 4924

Lue lisää:
Älä tuo afrikkalaista sikaruttoa Suomeen
Tautitilanne EU:ssa ja lähialueillamme
Näytteenotto- ja lähetysohjeet

 

 

Aihealueet: