Koloradonkuoriaisia voi löytyä vielä perunaa nostettaessakin

29.8.2013

<p>Nyt on viimeiset viikot löytää loputkin koloradonkuoriaiset perunapelloilta, jotta ne eivät pääse talvehtimaan. Kuoriaistarkkailua kannattaa tehdä, vaikka perunan varsisto olisi jo hyvin tuleentunutta. Kuoriaisia voi löytyä vielä perunan nostovaiheessa tai perunan jättövarsista jo nostetuilta pelloilta.</p>

Perunakasvustoista voi edelleen löytyä uuden sukupolven aikuisia koloradonkuoriaisia. Erityisesti havaintoalueilla perunakasvustojen tarkkailu perunan nostoon saakka on tärkeää. On tärkeää löytää viimeisetkin kuoriaisen esiintymät, jotta esiintymien tarkastamista ja torjuntaa voidaan jatkaa seuraavana kesänä.

Kesän 2013 aikana on havaittu neljätoista uutta esiintymää Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon alueella. Koloradonkuoriaisia on löytynyt Haminasta, Miehikkälästä, Lappeenrannasta (kolme), Ruokolahdelta, Savitaipaleelta (kolme), Taipalsaarelta (kaksi), Hirvensalmelta (kaksi) ja Kangasniemeltä. Kuoriaiset on torjuttu kaikista esiintymistä ja torjuntaa jatketaan tarpeen vaatiessa syksyyn saakka.

Ensimmäiset uuden sukupolven kuoriaiset nousivat maasta perunakasvustoon jo heinäkuun lopulla ja uusia aikuisia kuoriaisia nousee maasta vieläkin. Osa uusista aikuisista on jo kaivautumassa takaisin maahan talvehtimaan. Lämmin kesä ja elinvoimaiset perunakasvustot ovat taanneet hyvät olosuhteet kuoriaisten lisääntymiselle.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira hoitaa koloradonkuoriaisten torjunnan. Omatoimista torjuntaa ilman Eviran ohjausta ei pidä tehdä, koska se vaikeuttaa torjuntaa jatkossa. Tärkeintä on tehdä heti havaintoilmoitus ja odottaa tarkastajan saapumista paikalle. Pesäke kannattaa merkitä maastoon, jotta se löytyy helposti uudestaan.

Evira pyytää kaikkia perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöitä ilmoittamaan kuoriaisepäilyistä tai -havainnoista Eviran päivystysnumeroon: 040 801 4407 (klo 9-20, myös viikonloppuisin).

Lisätietoa ja kuvia koloradonkuoriaisesta sekä esiintymistilanteesta:
www.evira.fi/koloradonkuoriainen

Lisätietoja:
ylitarkastaja Atro Virtanen, p. 040 704 9607

Aihealueet: