Luomusiat ja -siipikarja siirtyvät sataprosenttiseen luomurehuun

29.3.2011

<p>Luomusikojen ja -siipikarjan ruokinnassa ollut poikkeus käyttää tavanomaista rehua päättyy 31.12.2011. Vuoden 2012 alusta lähtien luomueläimiä voidaan ruokkia ainoastaan luonnonmukaisesti tuotetulla rehulla.</p>

Yksimahaisten ruokinnassa ollut poikkeus käyttää tavanomaista rehua päättyy 31.12.2011. Vuoden 2012 alusta lähtien kaiken maataloudesta peräisin olevan rehun on oltava luonnonmukaisesti tuotettua. Märehtijöillä kaikki rehu on ollut luomua jo vuoden 2009 alusta lähtien. Luomurehun lisäksi voidaan käyttää tietyin ehdoin myös rehua joka on tuotettu luomutuotantoon siirtymässä olevilla tiloilla.

Erityisissä hätätilanteissa luomutuotannossa voidaan käyttää tavanomaisesti tuotettua rehua poikkeusluvalla. Tällaisia hätätilanteita voivat olla esimerkiksi poikkeuksellisten sääolojen tai tartuntataudin tai tulipalon vuoksi tuhoutunut rehusato. Poikkeusluvan myöntää Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Tämän vuoden ajan luomusioilla ja -siipikarjalla voidaan käyttää enintään viisi prosenttia tavanomaisesti tuotettua rehua. Osuus lasketaan maataloudesta peräisin olevan rehun kuiva-aineesta. Päiväannoksesta tavanomaisen rehun osuus ei saa ylittää 25 prosenttia.

Lue lisää:
Evira.fi  > Asiakokonaisuudet > Luomu > Eläimet

Lisätietoja:
ylitarkastaja Merja Manninen, Evira, puh. 040 849 8325
ylitarkastaja Beata Meinander, Evira, puh. 0400 571 033

Aihealueet: