Q-kuumeen aiheuttaja todettu Suomessa ensi kertaa

5.9.2008

<div>Q-kuumeen aiheuttajaa Coxiella burnetii – bakteeria on todettu länsisuomalaisessa nautakarjassa. Tilan eläimissä ei havaittu tautiin viittaavia oireita, vaan tartunta tuli ilmi muiden tutkimusten yhteydessä. Karjan tartuntatilanteen ja tartunnanlähteen selvittäminen on vielä kesken. </div>

C. burnetii on solunsisäinen bakteeri. Se leviää suoraan eläimestä toiseen tai vertaimevien niveljalkaisten (esim. punkkien) välityksellä. Tartunta voidaan määrittää osoittamalla C. burnetii -vasta-aineita seerumista tai maidosta tai molekyylibiologisin menetelmin.

Tartuntaa esiintyy maailmanlaajuisesti. Laajamittaisia seurantatutkimuksia eri maissa ei kuitenkaan ole tehty. Vuonna 2006 yhdeksän EU-jäsenmaata raportoi C.burnetii-vasta-aineiden toteamisesta eri eläinlajeilla, lähinnä naudoilla. Pohjoismaista Tanskassa tartunta on yleinen. Suomessa on testattu eläimiä Q-kuumeen varalta vain satunnaisesti, joten yksityiskohtaista tietoa taudin mahdollisesta levinneisyydestä Suomessa ei ole. Taudin oireisiin perustuvia Q-kuume-epäilyjä ei ole koskaan todettu.

Q-kuume on zoonoosi (voi tarttua eläimistä ihmisiin) ja sitä voi esiintyä lähes kaikilla eläinlajeilla. Tartunta voi olla piilevä, äkillinen tai krooninen. Eläimissä tartunta on usein piilevä, mutta voi etenkin märehtijöillä aiheuttaa luomista ja hedelmällisyyshäiriöitä. Bakteeria erittyy maitoon ja synnytysteiden eritteisiin. Ihmisissä tartunta on joko oireeton tai ilmenee flunssan kaltaisin, vakavuudeltaan eriasteisin oirein.

Q-kuume ei kuulu lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin eikä se johda viranomaistoimenpiteisiin tilalla. Tartuntatilan maitoa ei kuitenkaan saa luovuttaa kuluttajalle pastöroimattomana eikä käyttää pastöroimattomien maitotuotteiden valmistukseen.

Lisätietoja:
Professori Sinikka Pelkonen, Eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö, Evira, p. 020 77 24950
Erikoistutkija Jaana Seppänen, Eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö, Evira, p. 020 77 24481
Tartuntatautilääkäri Ville Lehtinen, Kansanterveyslaitos, KTL, p. 4744 8557.

Lisätietoja Q-kuumeesta:
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/el__intaudit/q-kuume

http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/elainten_valityksella_tarttuvat_taudit/q-kuume/

 


Aihealueet: