Raivotaudin syöttirokotteiden lentolevitys kaakkoisrajalle alkaa 26.9.2012

25.9.2012

<br /> <br />

Pienpedoille tarkoitettujen raivotaudin syöttirokotteiden lentolevitys kaakkoisrajalle aloitetaan keskiviikkona 26.9.2012. Lentolevitys pyritään saamaan päätökseen neljän viikon kuluessa. Lennot ajoittuvat päivittäin klo 6:n ja 20:n välille. Syöttirokotteiden levityksellä pyritään estämään luonnonvaraisilla eläimillä esiintyvän metsäraivotaudin mahdollinen leviäminen Suomeen.

Rokotusalue 

Syötit levitetään kaakkoisrajalle noin 40 km leveälle vyöhykkeelle, joka ulottuu Ilomantsista Virolahdelle ja edelleen 20 km leveälle vyöhykkeelle etelärannikkoa pitkin Pyhtäälle. Lentolevityksen kokonaispinta-ala on noin 10 000 km². Lentolevityksen aikana pudotetaan yhteensä 180 000 syöttirokotetta. 

Syöttejä ei pudoteta pihoille, asutuskeskuksiin eikä vesistöihin. Jos syötti on pudonnut asutuksen lähelle, syötin voi siirtää metsän reunaan tai muuhun suojaisaan paikkaan suojakäsineitä käyttäen. Syötit tulee jättää maastossa rauhaan, jotta pienpedot eivät jätä syöttejä syömättä ihmisen hajun vuoksi.

Ohjeet mahdollisessa rokotevirukselle altistumistapauksessa 

Lentolevityksessä käytettävät syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 cm:n kokoisia ja noin 30 gramman painoisia ruskeita paloja, joissa on voimakas kalauutteen haju. Syöttien sisällä oleva rokote on nestemäisessä muodossa foliokapselissa. Rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia, jotka ovat vaarattomia eläimille. 

Henkilön, joka on saanut foliokuoren sisällä olevaa rokotetta suun, nenän tai silmien limakalvoille, tulee välittömästi huuhdella likaantuneita kohtia runsaalla vedellä 15 minuutin ajan. Henkilön, joka on saanut rokotetta avohaavoihin tai rikkinäiselle iholle, tulee pestä haavoja runsaalla vedellä ja saippualla 15 minuutin ajan ja puhdistaa haavat 70-prosenttisella alkoholilla. Tämän jälkeen tulee ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.

Rokotusalueelta tarvitaan lisää pienpetonäytteitä 

Rokotusvyöhykkeen eläimiä tutkimalla seurataan, ovatko eläimet syöneet syöttirokotteita ja ovatko ne muodostaneet nraivotaudilta suojaavia vasta-aineita vereensä. Erityisesti uusimmalta, Pohjois-Karjalassa sijaitsevalta rokotusalueelta kaivataan kipeästi lisää kettujen ja supikoirien ruhoja näytteeksi. Myös Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon itäosan metsästäjiltä tarvitaan edelleen lisää näytteitä. Näytteet lähetetään Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikköön Ouluun. Tutkimukset ja näytteiden lähetys Matkahuollon pakettina ovat maksuttomia.

Lisätietoja pienpetojen lähettämisestä 

Maailman rabiespäivää vietetään 28.9.2012 

Lisätietoja:

Erikoistutkija Christine Ek-Kommonen, Evira, p. 050 514 3926 (lentolevitykset ja raivotaudin diagnostiikka)
Ylitarkastaja Tiia Tuupanen, Evira, p. 040 489 3348 (raivotaudin vastustaminen)
Tutkija Marja Isomursu, Evira, p. 040 512 1248 (luonnonvaraisten eläinten tutkimukset)



Aihealueet: