Saksan dioksiinitapauksen selvitykset jatkuvat

7.1.2011

<p>Saksalaisessa elintarviketuotantoeläinten rehussa todetun dioksiinin leviämistä tiloille ja elintarvikkeisiin selvitetään edelleen. Jäljityksen perusteella tiedetään, että rehua on toimitettu 4 700 saksalaistilalle. Dioksiinia sisältävää rehua ei ole tuotu Suomeen.</p>

Evira seuraa tilannetta EU:n nopean hälytysjärjestelmän (RASFF) välityksellä. EU:n komissio tiedottaa jäsenvaltioille heti, mikäli saadaan tietoa saastuneeksi epäiltyjen elintarvikkeiden tuonnista Saksasta. Tällaisia ilmoituksia ei ole tullut Suomeen. Toistaiseksi tiedossa on, että ainoat Saksan ulkopuolelle viedyt epäillyt erät ovat olleet kananmunia Hollantiin ja sieltä Iso-Britanniaan.

Saksan kansallisen riskinarviontitutkimuslaitoksen BfR:n kannanoton mukaan havaitut dioksiinin pitoisuudet eivät aiheuta elintarvikkeita nauttiville kuluttajille akuuttia terveysriskiä, koska altistuminen on lyhytaikaista. Viranomaiset eivät siten ole myöskään antaneet yleisiä varoituksia ihmisille. Tuotteiden takaisinvetoja kananmunien lisäksi ei ole tähän mennessä toteutettu.

Evira tiedottaa heti, kun asiasta saadaan lisäselvityksiä.

Lisätietoja
yksikönjohtaja Kyösti Siponen, Evira, p. 050 386 8412

Mitä on dioksiini
Dioksiini on ympäristömyrkky, jonka jäämiä löytyy pääasiassa eläimistä saatavissa rasvaisissa elintarvikkeissa kuten kalassa, lihassa ja maitotuotteissa. Dioksiini kertyy elimistöön. Jos altistutaan suurille annoksille dioksiinia pitkän ajan kuluessa, sillä voi olla vaikutuksia ihmisen vastustuskykyyn, hedelmällisyyteen, hormonitasapainoon ja hermostoon. Dioksiini lisää myös syöpäriskiä.

Dioksiinien pitoisuudet ympäristössä ja siten elintarvikkeissa ovat alentuneet Suomessa 1970- luvun huippuarvoista merkittävästi. Välttämällä eläinperäistä rasvaa sisältäviä elintarvikkeita välttää myös näitä myrkkyjä. Lisätietoja julkaisussa Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat (Eviran julkaisuja 15/2010) http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=198

Dioksiinin saanti http://www.evira.fi/portal/fi/evira/asiakokonaisuudet/vierasaineet/tutkimukset_ja_projektit/dioksiinin_saanti/

Tietoa vierasainevalvonnasta Suomessa http://www.evira.fi/portal/fi/evira/esittely/toiminta/valvonta/arviointi_ja_raportit/sektorikohtaiset_raportit_2009/

EU:n laajuiset valvontatulokset
Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSAn raportti EU:n kattavista valvontatuloksista (2010) http://www.efsa.europa.eu/en/scdocs/scdoc/1385.htm

Aihealueet: