Scrapie länsisuomalaisessa lampaassa

19.4.2006

<div>Länsisuomalaisessa lampaassa on todettu scrapie-tauti. Kyseessä on taudin epätyypillinen muoto NOR-98. Edellisen kerran tätä samaa scrapien epätyypillistä muotoa on todettu Suomessa elokuussa 2005. </div>

Nyt todettu scrapie-tautiin sairastunut neljävuotias lammas oli kuollut karitsoinnin jälkeen. Lammas toimitettiin eläinjätteen käsittelylaitokseen, jossa siitä otettiin näyte TSE-tutkimusta varten. Näyte todettiin positiiviseksi Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELAn tutkimuksissa.

Viranomaiset ovat antaneet tilalle rajoittavat määräykset ja tilan kaikki lampaat lopetetaan taudin leviämisen ehkäisemiseksi.

NOR-98 muoto esiintyy yleensä vanhoilla lampailla yksittäistapauksina. NOR-98 muodon tarttuvuus katraan sisällä on klassista scrapieta huomattavasti alhaisempi. NOR-98 tapauksissa tartunnanlähdettä ei yleensä pystytä selvittämään. Tutkijat ovat esittäneet yhtenä hypoteesina, että tauti voisi syntyä spontaanisti. Myös spontaanisti syntynyt tauti voi teoriassa tarttua eläimestä toiseen.

Scrapie on eläintauti, jonka ei ole koskaan todettu aiheuttaneen ihmisten sairastumisia.

Lisätietoja :

Yksikön päällikkö Riitta Maijala, puh. (09) 160 52727, 040 572 2897
Eläinlääkintöylitarkastaja Jessica Löfgren-Eriksson, puh.(09) 160 52894
Professori Liisa Sihvonen, puh. (09) 393 1856

Aihealueet: