Siemenkauppaa valvotaan monipuolisesti vuonna 2009

3.11.2008

<div>Eviran kohteet ensi vuoden kylvösiementen valvonnassa ovat siementuotanto, kylvösiemenpakkaamot ja siemenliikkeet. Myös harrastekäyttöön tarkoitettuja kylvösiemeniä valvotaan. Suomessa saa markkinoida vain sertifioitua kylvösiementä. </div>

Markkinoilla olevat kylvösiemenet ovat tarkasti valvottuja Suomessa. Kylvösiementen valvonnan pääkohteet seuraavaa vuotta varten valitaan Evirassa vuosittain syyskuun loppuun mennessä. Valvontaa kohdistetaan riskiperusteisesti ja kohteiden valinnassa otetaan myös huomioon edellisen vuoden valvontatulokset. Siementuotantoketjun kaikkia vaiheita valvotaan.

Valvonta kohdistuu muun muassa ammattikäyttöön tarkoitettuihin viljojen ja nurmikasvien siemeneriin, siemenperunaan sekä vihanneskasvien siemeniin. Lisäksi myös harrastekäyttöön markkinoitavia pienannospakkauksia valvotaan.

Eviran Loimaalla sijaitsevassa aluetoimipaikassa sertifioidaan kaikki Suomessa tuotettu kylvösiemen sekä valvotaan siementuotantoketjua. Evira käyttää apunaan TE-keskuksia ja kuntien viranomaisia. Kylvösiementen tuontia valvoo tulli. Siemenkauppalaki säätelee kylvösiementen tuotantoon, pakkaamiseen ja markkinointiin liittyvää toimintaa.

Lisää sertifioidun siemenen tarkastuksesta ja valvonnasta
http://www.evira.fi/portal/fi/kasvintuotanto_ja_rehut/siemenet/

Lisätietoja:
ylitarkastaja Kristiina Sulkonen, Evira, p. 020 77 25327
ylitarkastaja Ritva Vallivaara-Pasto, Evira, p. 020 77 25320.




Aihealueet: