Siipikarjan, kyyhkyjen ja riikinkukkojen pitäjien on rekisteröidyttävä

14.4.2011

<p>Siipikarjan pitäjien on ilmoittauduttava oman kuntansa maaseutuviranomaiselle huhtikuun 2011 loppuun mennessä. Rekisterin avulla edistetään toimenpiteitä, joilla estetään esimerkiksi lintuinfluenssan ja newcastlentaudin leviämistä. Rekisteri helpottaa myös varautumissuunnitelmien tekemistä sekä ihmisille ja eläimille yhteisten tautien, kuten salmonelloosin valvomista ja vastustamista.</p>

Maa- ja metsätalousministeriön asetus siipikarjan ja eräiden muiden lintujen tunnistamisesta tuli voimaan 1.11.2010.

Siipikarjalla tarkoitetaan kaikkia lihan, munien tai muiden tuotteiden tuottamiseksi kasvatettuja ja tarhattuja lintulajeja, kuten kanoja (broilerit, munivat kanat ja koristekanat), kalkkunoita, hanhia, ankkoja, viiriäisiä, helmikanoja ja strutseja. Siipikarjaan kuuluvat myös tarhatut riistalinnut, kuten fasaanit, sorsat, teeret, metsot ja pyyt.

Lintumäärällä ei ole merkitystä, vaan yhdenkin linnun omistajan on asetuksen mukaan rekisteröidyttävä. Rekisteröintimaksua ei ole.

Jo rekisterissä olevien munintakanalanpitäjien ei tarvitse ilmoittautua uudelleen. Tällöin tulee kuitenkin tarkistaa rekisterissä olevien tietojen ajan tasaisuus ja tarvittaessa korjata ja/tai täydentää tietoja. Korjauslomakkeena käytetään samoja lomakkeita kuin rekisteröidyttäessä.

Lisää aiheesta:
Siipikarjan, kyyhkyjen ja riikinkukkojen rekisteröinti (Evira)
Rekisteröitymisessä tarvittavat lomakkeet (Evira)
Laki eläintunnistusjärjestelmästä 238/2010 (Finlex)
Maa- ja metsätalousministeriön asetus siipikarjan ja eräiden muiden lintujen tunnistamisesta 867/2010 (Finlex)

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Matleena Haapa, p. 040 489 3350

Aihealueet: