Suomessa uusina kasvintuhoojina löydettiin aasianrunkojäärä ja kurkkukasvien virus

23.2.2011

<p>Vuonna 2010 ei todettu vaarallisten kasvintuhoojien pysyviä esiintymiä, vaan kaikki todetut esiintymät saatiin hävitettyä. Uusina tuhoojina löydettiin aasianrunkojäärä ja kurkkukasveilla esiintyvä zucchini yellow mosaic virus (ZYMV). Kasvihuonetuotannossa etelänjauhiaisesiintymiä oli poikkeuksellisen vähän, mutta tomaatin pronssilaikkuvirusta esiintyi runsaasti. Mäntyankeroista löydettiin kolmen tuontilähetyksen puisesta pakkausmateriaalista.</p>

Aasianrunkojäärästä tehty ensimmäiset havainnot
Aasianrunkojäärä ( Anoplophora glabripennis) löydettiin Kiinasta tuodusta pihalaattalähetyksen pakkausmateriaalista. Lisäksi saatiin tieto vuonna 2007 Kiinasta tuodusta kivilähetyksestä löydetystä aasianrunkojäärästä. Molemmissa tapauksissa oli löydetty yksi aikuinen jäärä. Löydöspaikkoja ympäröivät metsät on tarkastettu jäärien varalta, ja tarkastuksia jatketaan tulevina vuosina. Aasianrunkojäärä on monia lehtipuulajeja vioittava kovakuoriainen, jonka toukat elävät puunrungon sisällä. Vioituksen seurauksena puut voivat kuolla. Kuoriainen leviää pääasiassa puisen pakkausmateriaalin välityksellä.

Uusi kurkkukasvien virus
Yhdeltä kurkkuviljelmältä löydettiin Suomessa uusi kurkkukasvien virus, zucchini yellow mosaic virus (ZYMV). Ei ole tiedossa, mistä virus oli tullut viljelmälle, sillä virusta ei ole aiemmin löydetty Suomesta. Monessa muussa EU-maassa kuten Hollannissa, Saksassa ja Englannissa on ollut virustapauksia. Viljelmälle määrättiin toimenpiteet viruksen torjumiseksi, ja virus saatiin hävitettyä.

Kasvihuoneviljelmillä etelänjauhiaisia vähän mutta tomaatin pronssilaikkuvirusta runsaasti
Tomaatin pronssilaikkuvirusta (TSWV) todettiin 50 kasvihuoneviljelmällä, mikä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Isäntäkasveina olivat pääasiassa tähtisilmä-kesäkukat. Virus päätyi viljelmille saastuneen taimiaineiston mukana muista EU-maista. Tomaatin pronssilaikkuvirus on monia kasvihuonekasveja isäntäkasvinaan käyttävä virus, joka olisi erityisen haitallinen, jos se pääsisi leviämään tomaatintuotantoon.

Etelänjauhiaisia (Bemisia tabaci) esiintyi poikkeuksellisen vähän aiempiin vuosiin verrattuna, sillä Suomeen tuodut taimierät olivat huomattavasti puhtaampia kuin edellisvuosina. Löydöksiä oli 25 puutarhalla, kun vuonna 2009 etelänjauhiaista löydettiin 81 puutarhalta ja vuonna 2008 esiintymiä oli 109. Kasvihuonekasvien viroideja ei löytynyt lainkaan ja krysanteemin suonimiinaajakärpäsiä oli vain yhdellä puutarhalla.

Avomaan puutarhatuotannossa ja perunatiloilla ei muutoksia tuhoojatilanteessa
Avomaan puutarhatuotannossa ei löytynyt uusia vaarallisten kasvintuhoojien esiintymiä. Yhdellä taimitarhalla esiintyi alppiruusuilla edelleen versopoltetta (Phytophthora ramorum, aikaisemmin tammen äkkikuolema). Versopoltteen leviämisuhka on edelleen olemassa myös muista EU-maista, sillä sitä löydettiin taimimyymälöistä seitsemästä muista EU-maista peräisin olleesta alppiruusuerästä.

Perunan vaarallisista kasvintuhoojista vaalearengasmätää (Clavibacter michiganensis subsp. sepedonicus) löytyi neljältä uudelta viljelmältä. Keltaperuna-ankeroista (Globodera rostochiensis) löydettiin kahdeksalta uudelta viljelmältä. Rengasmätä- ja peruna-ankeroistapausten määrä oli samalla tasolla kuin muutamana aikaisempana vuotena. Koloradonkuoriaisia löydettiin kahden vuoden tauon jälkeen yhdeltä viljelmältä.

Mäntyankeroisia löydettiin jälleen puisesta pakkausmateriaalista
Eläviä mäntyankeroisia löytyi kolmen USA:sta peräisin olevan tuontilähetyksen puisesta pakkausmateriaalista. Venäjän tuontipuun tarkastuksissa ei löydetty vaarallisia kasvintuhoojia.


Lisätietoja vaarallisista kasvintuhoojista:
Evira.fi > Kasvit > Viljely ja tuotanto > Kasvitaudit ja tuholaiset > Vaaralliset kasvitaudit ja tuholaiset

Taulukko kasvintuhoojalöydöksistä 2006-2010:
Evira.fi > Kasvit > Viljely ja tuotanto > Kasvitaudit ja tuholaiset > Valvonta > Valvontatulokset

Lisätietoja:
ylitarkastaja Paula Lilja, Evira, puh. 02077 25043 (avomaan puutarhatuotanto)
ylitarkastaja Raija Valtonen, Evira, puh. 02077 25040 (kasvihuonetuotanto ja puutavara)
ylitarkastaja Atro Virtanen, Evira, puh. 02077 25047 (perunatuotanto)

Aihealueet: