Toinen tapaus kanojen tarttuvaa keuhkoputkentulehdusta on todettu

21.4.2011

<p>Kanojen tarttuvaa keuhkoputkentulehdusta (Infectious Bronchitis eli IB) on todettu harrastekanalassa Virroilla. Tilalla oli kuollut kaksi kanaa, joilla oli ollut hengitystieoireita. Kuolleet linnut toimitettiin tutkittavaksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan, jossa tartunta vahvistettiin.</p>

 Ensimmäisestä IB-tartunnasta Evira tiedotti 15.4.2011  ja se todettiin eteläsuomalaisessa kanalassa.

Tartuntatiloille ei saa tuoda eikä niiltä saa viedä pois siipikarjaa
Rajoitukset ovat voimassa kunnes voidaan varmistua, ettei tartunnan leviämisen vaaraa enää ole. IB:n aiheuttaja on koronavirus. Mahdollisesta tartunnanlähteestä ei vielä ole tietoa. Toistaiseksi tapauksella ei tiedetä olevan yhteyttä viime viikolla todettuun IB-tapaukseen, mutta selvitykset ovat vielä kesken. Tapausten johdosta Evira on käynnistänyt tutkimukset tartunnan mahdollisesta esiintymisestä muilla siipikarjatiloilla.

 IB ei tartu ihmiseen
IB on yleinen tauti maailmanlaajuisesti aiheuttaen tappioita sekä munan- että broilerituotannolle. Maailmalla tautia vastustetaan rokotuksin. IB ei ole Suomessa tällä hetkellä virallisesti vastustettava eläintauti, vaan välittömästi ilmoitettava muu tarttuva tauti. Jos linnuissa on hengitystieoireita, muninnan laskua tai munien epämuotoisuutta, tulee ottaa yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin.

Lue lisää Eviran sivuilta
Eläimet > Eläinten terveys ja eläintaudit > Eläintaudit > Siipikarja >
IB eli tarttuva euhkoputkentulehdus 

Lue lisää ETT:n sivuilta
IB (Infectious Bronchitis) eli tarttuva keuhkoputkentulehdus

Eviran tiedote 15.4.2011 IB-taudin toteamisesta eteläsuomalaisessa kanalassa

Lisätietoa:
tutkija Päivikki Perko-Mäkelä, tuotanto- ja villieläintutkimusyksikkö, Evira
p. 02077 25413, päivikki.perko-makela@evira.fi
tutkija Heli Kallio, tuotanto- ja villieläintutkimusyksikkö, Evira
p. 050 405 5776, heli.kallio@evira.fi
ylitarkastaja Miia Kauremaa, eläinten terveys ja hyvinvointi –yksikkö, Evira
p. 0400 318 510, miia.kauremaa@evira.fi
terveydenhuoltoeläinlääkäri Hannele Nauholz, Eläintautien torjuntayhdistys ETT
p. 06 412 6999, hannele.nauholz@ett.fi

Aihealueet: