Trichomonas-alkueläin tappaa viherpeippoja ruokintapaikoilla

29.7.2009

<p>Suomessa on syksystä 2008 havaittu viherpeippojen kuolleisuutta, jonka on aiheuttanut <em>Trichomonas</em> –suvun alkueläinloinen. Heinäkuussa on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan ilmoitettu runsaasti viherpeippojen joukkokuolemia. Tiedossa olevat kuolemat ovat tapahtuneet Kalajoki-Porvoo –linjan lounaispuolella.</p> <p>&nbsp;</p>

Lintujen kesäruokinta syytä lopettaa

Yhteistä kaikille tapauksille on, että ne on havaittu lintujen tai oravien ruokintapaikoilla. Nimenomaan viherpeipot ovat kuolleet, mutta myös muita lajeja kuten peippoja on kuollut. Useissa tapauksissa viherpeippoja on kuollut kymmeniä muutamassa viikossa. Leviämisen estämiseksi ruokinta tulisi keskeyttää ja vesiastiat tyhjentää ja kuivata. Ruoantähteet tulisi kerätä pois

Kesä on otollista aikaa loisen leviämiselle

Talvella tautia ei juuri esiinny, koska pakkanen tappaa lintujen ympäristössä olevan loisen. Loinen ei tartu ihmisiin eikä nisäkkäisiin, mutta kotieläiminä pidettäviin lintuihin se voi tarttua. Maamme pulukannassa on Trichomonas-loista ollut jo pitkään. Puluja kuolee yksittäin Trichomonas-tartuntaan, mutta viherpeipoilla todettujen kaltaisia epidemioita ei niillä ole havaittu.

Trichomonas gallinae -alkueläin elää loisena lintujen suussa ja kuvussa

Peippolinnuilla se voi aiheuttaa voimakkaan tulehduksen, jonka takia lintu ei pysty normaalisti nielemään. Heikentynyt lintu voi lopulta kuolla nääntymällä tai esimerkiksi toissijaisen bakteeritartunnan aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Loinen tarttuu linnusta toiseen suusta tulevan eritteen välityksellä esimerkiksi ruokinta- ja juomapaikoilla.

Lisätietoja:
Erikoistutkija Perttu Koski, kala- ja riistaterveyden tutkimusyksikkö, perttu.koski at-merkki-kapea.gifevira.fi,
p. 02077 24903

 

Aihealueet: