Ulkomaiset pakastevadelmat suositellaan käytettäväksi vain kuumennettuna

5.6.2009

<p>Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee käyttämään ulkomaisia pakastevadelmia vain kunnolla kuumennettuina. Eri puolilla maata on esiintynyt kevään aikana norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista, joita on käytetty täytekakuissa ilman kuumennusta.</p>

Evira kehottaa kuluttajia ja suurtalouksia tarkistamaan hankkimiensa pakastevadelmien alkuperän ja ruokamyrkytysten välttämiseksi nauttimaan ulkomaiset vadelmat vasta riittävän kuumentamisen jälkeen. Ulkomaista alkuperää olevat pakastevadelmat pitää kuumentaa vähintään 2 minuutin ajan 90 asteessa.

Elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, jos alkuperämaan pois jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Erityisesti alkuperämaa on tarkistettava ulkomaisista vadelmista, jotka ovat pakattu vasta Suomessa.

Virukset pääsevät marjoihin esim. saastuneen veden välityksellä. Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Jos marjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaan niitä lievästi kuumentaen, virukset eivät tuhoudu.

Virusten tutkiminen elintarvikkeista on äärimmäisen hankalaa eikä elintarvikelaboratorioissa ole saatavilla rutiininomaisia menetelmiä virusten todentamiseen marjoista. Menetelmän kehittely jatkuu koko ajan.

Myös muiden ulkomaisten pakastemarjojen kuumennusta suositellaan, jos niitä tarjoillaan riskiryhmiin kuuluville kuten vanhuksille, lapsille tai henkilöille, joiden vastuskyky on heikentynyt.

Lisätietoja: ylitarkastaja Taina Niskanen p. 020 77 24318, 050 386 8421, taina.niskanen at-merkki.gifevira.fi

 

Aihealueet: