Utaretulehdus väheni Suomessa

26.2.2013

<p> <br />Suomen pitkäjänteinen utareterveystyö on tuottanut tuloksia, sillä utaretulehdus on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ovat selvittäneet utaretulehduksen esiintyvyyttä Suomessa.</p>

Utaretulehduksen esiintyvyys määritettiin tuotosseuranta-aineiston lehmäkohtaisten solutietojen perusteella vuosilta 1991, 2001 ja 2010. Samalla tutkittiin karja- ja lehmäkohtaisten tekijöiden vaikutusta utaretulehduksen esiintyvyyteen. Vuonna 2010 utaretulehduslehmien osuus tutkituista lehmistä oli 19 prosenttia, vuonna 2001 se on 20 prosenttia ja kymmenen vuotta aikaisemmin 22 prosenttia. Väheneminen on tilastollisesti erittäin merkitsevää.

Utaretulehdusta enemmän pihatoissa
Tutkimuksessa selvisi, että utaretulehdusta oli enemmän pihatoissa eli navetoissa, joissa lehmät liikkuvat vapaasti kuin parsinavetoissa, joissa lehmät ovat kytkettyinä. Utaretulehdusta oli enemmän yli 60 lehmän tiloilla kuin sitä pienemmillä tiloilla. Tilan keskituotoksen noustessa utaretulehdusta esiintyi myös vähemmän. Luomutiloilla oli enemmän utaretulehdusta kuin tavanomaisilla tiloilla. Utaretulehdus lisääntyi poikimakertojen ylittäessä kahden. Holstein-Friisiläisten utareterveys oli Ayrshire-lehmiä huonompi. Samoin automaattilypsytiloilla oli muita tiloja enemmän utaretulehdusta.

Utareterveyden hallinta pysyy lypsykarjatalouden suurena haasteena, jonka eteen tarvitaan määrätietoista työtä kaikkien toimijoiden kesken.

Utaretulehduksen riskitekijät
Lypsykarjatalous on muuttunut merkittävästi: keskituotos on vuoden 1991 tasosta (5725 kg/v), noussut vuoteen 2010 mennessä lähes 9000 kiloon/v. Samaan aikaan lypsykarjatilojen määrä on pudonnut neljännekseen. Automaattilypsy on tullut käyttöön: vuonna 2001 Suomessa oli 9 automaattilypsytilaa, mutta vuonna 2010 jo 576 tilaa.

Pitkään soluttavien lehmien eli utaretulehduskroonikoiden osuus on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Kroonikkolehmien osuus nousi vuosien 2000 ja 2010 välillä 16 prosenttiin, kun se sitä aiemmin oli pudonnut vuosien 1991 ja 2000 välillä 20 prosentista 15 prosenttiin.

Kroonikkolehmien yleistymistä voi selittää se, että eläinmääräänsä kasvattavat tilat eivät ole voineet karsia soluttajia. Toisaalta tilan keskituotoksen kasvaessa utaretulehduslehmien vähenevä osuus heijastanee sitä, että tuotanto muuttuu ammattimaiseksi ja utareterveyden hallinta paranee.

Tutkimus pohjautuu tuotosseurantaan
Kartoitustutkimuksen aineisto käsitti 272 749 lehmää vuodelta 2010, 337 314 lehmää vuodelta 2001 ja 122 402 lehmää vuodelta 1991. Vuoden 1991 aineiston lukumäärä oli alle 30 prosenttia lypsylehmistä, mutta jälkimmäisinä tutkimusvuosina jo noin 95 prosenttia lehmistä. Utaretulehduslehmäksi määritettiin lehmä, jolla vuoden ensimmäisessä koelypsyssä maidon solupitoisuus ylitti 200 000 solua/ml. Lehmät, joilla maidon solupitoisuus ylitti tuon raja-arvon vähintään kolmessa neljästä koelypsystä, määritettiin utaretulehduskroonikoiksi.

Suomessa on kartoitettu utaretulehduksen esiintyvyyttä useissa tutkimuksissa aikaisemminkin, mutta niiden tulokset eivät ole tämän tutkimuksen kanssa täysin vertailukelpoisia erilaisten menetelmien ja utaretulehduksen määritelmien vuoksi.

Tutkimus sai rahoitusta Walter Ehrströmin säätiöltä.

Lisätietoja:
ELL Heidi Hiitiö, Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta, kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto
heidi.hiitio at-merkki-kapea.gif : 0 kB helsinki.fi
professori, yksikönjohtaja Sinikka Pelkonen, Evira, eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö
sinikka.pelkonen at-merkki-kapea.gif : 0 kB evira.fi

Aihealueet: