Elintarvikekäyttöön tarkoitettujen vuotien ja nahkojen varastointi ja käsittely sivutuoteasetuksen mukaisissa laitoksissa

Sivutuoteasetuksen (EY) N:o 1069/2009 mukaisesti hyväksytyissä laitoksissa ei saa käsitellä eikä niistä saa toimittaa tuotteita tai raaka-aineita elintarvikekäyttöön. Elintarvikekäyttöön tarkoitetun gelatiinin ja kollageenin raaka-aineeksi tarkoitettuja nahkoja ja vuotia voi kuitenkin edellisestä poiketen toimittaa sivutuoteasetuksen mukaisille toimijoille, jotka on

  • hyväksytty luokan 3 sivutuotteita varastoivaksi tai käsitteleväksi väliasteen toimijaksi (jatkossa väliasteen laitos) tai rekisteröity teknisiin tarkoituksiin sivutuotteita tai johdettuja tuotteita käsitteleväksi toimijaksi (jatkossa tekninen laitos) ja 
  • joilla on asetuksen (EY) N:o 853/2004 mukainen erityinen lupa ottaa vastaan ko. ainesta.

Gelatiini eli liivate on luonnollinen, liukoinen ja hyytelöivä tai ei-hyytelöivä proteiini, jota saadaan eläinten luista, vuodasta, nahasta ja jänteistä valmistetun kollageenin osittaisella hydrolyysillä. Gelatiinia käytetään sekä elintarvikkeiden että teknisten tuotteiden raaka-aineena esimerkiksi lihasäilykkeiden, hyytelöiden ja jäätelön sideaineena, lääkkeissä, viinin selvikkeenä ja bakteerien kasvualustoissa ja valokuvien valmistuksessa.

Kollageeni on proteiinipohjainen tuote, jota saadaan eläinten vuodista, nahoista ja jänteistä. Kollageenistä voidaan teollisesti valmistaa gelatiinia.

Sivutuoteasetuksen mukainen hyväksyntä ja rekisteröinti

Hyväksytyissä väliasteen laitoksissa voidaan varastoida, lajitella, jäähdyttää, jäädyttää ja leikata käsittelemättömiä vuotia ja  nahkoja raakana tai suolattuna.

Rekisteröidyissä teknisissä laitoksissa voidaan raakoja, suolattuja tai esim. happoon säilöttyjä vuotia ja nahkoja varastoida, lajitella, leikata, parkita tai muuten edelleen käsitellä.

Laitosten tulee hakea hyväksyntää tai rekisteröintiä sivutuoteasetuksen mukaiseksi toimijaksi kirjallisesti. Jos laitos aikoo toimitta nahkoja tai vuotia myös ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin tai kollageenin valmistuksen raaka-aineeksi, aikeesta on mainittava hakemuksen yhteydessä. Sivutuoteasetuksen mukaisesta hyväksymisestä väliasteenlaitokseksi  ja teknisten laitosten rekisteröimisestä päättää paikallinen kunnaneläinlääkäri. Hyväksyntä – tai rekisteröintipäätöksessä on oltava maininta raaka-aineen toimittamisesta ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin tai kolageenin valmistukseen.

Hygieniasetuksen mukainen hyväksyntä ja erityinen lupa

Voidakseen varastoida tai käsitellä elintarvikekäyttöön tarkoitetun gelatiinin ja kollageenin valmistukseen tarkoitettuja nahkoja ja vuotia, on sivutuoteasetuksen mukaisella väliasteen laitoksella ja teknisellä laitoksella oltava kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen myöntämä erityinen lupa toimintaan.

Luvan saanti edellyttää, että laitoksen täyttävät gelatiinin osalta asetuksen (EY) N:o 853/2004 liitteen III jakson XIV luvun I kohdan 5 vaatimukset ja kollageenin osalta asetuksen (EY) N:o 853/2004 liitteen III jakson XV luvun I kohdan 5 vaatimukset:

  1. Raaka-ainetta, joka on tarkoitettu ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin/kollageenin raaka-aineeksi on pidettävä erillään tekniseen käyttöön tarkoitetuista raaka-aineista koko vastaanotto-, varastointi-, jalostus- ja lähettämisajan.
  2. Laitoksella on oltava varastointitilat, joissa on helposti puhdistettavat ja desinfioitavat kovat lattiat ja sileät seinät ja tapauksen mukaan jäähdytystilat.
  3. Varastohuoneet on pidettävä puhtaina ja tyydyttävässä kunnossa, jotteivät raaka-aineet saastu niissä.

Laitoksessa on lisäksi oltava asianmukaiset kylmä-/ pakkasvarastot tuoreena säilytettäville vuodille ja nahoille, ellei niitä käsitellä 24 tunnin kuluessa lähettämisestä ( (EY) N:o 853/2004 liitteen III jakson XIV luku II ja jakson XV luku II).

Laitosten on vahvistettava omavalvonnassaan keinot, joilla eri tarkoitusta varten olevien raaka-aineiden erillään pito on varmistettu.

Hyväksyttyään laitoksen toiminnan em. kriteerien osalta elintarvikevalvontaviranomainen voi tehdä päätöksen, jolla laitokselle myönnetään edellä mainittu erillisen lupa toimittaa raaka-ainetta ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin tai kollageenin raaka-aineeksi. Päätöksessä on oltava viittaus sivutuoteasetuksen mukaiseen laitoshyväksyntänumeroon.

Sivutuoteasetuksen ja hygieniasetuksen mukaiset päätökset toimitetaan Eviraan, jossa laitos merkitään sekä sivutuoteasetuksen mukaisesti hyväksyttyjen laitosten listalle, että hygienialain mukaisesti hyväksyttyjen laitosten listalle.

Vastaanotettaville vuodille ja nahoille asetetut vaatimukset

Väliasteen laitoksen tai teknisen laitoksen vastaanottamien nahkojen ja vuotien on oltava peräisin elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 853/2004 mukaisesti hyväksytystä laitoksesta tai asetuksen (EY) N:o 852/2004 mukaisesti hyväksytystä elintarvikehuoneistosta. Asetuksen (EY) N:o 853/2004 mukaisesti hyväksyttyjä laitoksia ovat mm. teurastamot, pienteurastamot, riistankäsittelylaitokset ja kala-alan laitokset. Valtaosin vuodat ja nahat ovat peräisin teurastamoista, joista ne toimitetaan eteenpäin suolattuina tai jäähdytettyinä.

Teurastamosta saatavien, elintarvikkeiden raaka-aineeksi tarkoitettujen vuotien ja nahkojen on kuuluttava sivutuoteluokkaan 3 ja niiden on oltava peräisin eläimistä, joiden ruho on todettu sekä ante mortem että post mortem tarkastuksissa ihmisravinnoksi soveltuvaksi. Lisäksi TSE testattavien ruhojen testituloksen on oltava negatiivinen.

Tekniseen käyttöön tarkoitettujen nahkojen ja vuotien osalta riittää, että ne ovat peräsin ante mortem -tarkastuksessa hyväksytystä ruhosta. Teurastamon on huolehdittava tuotannossa syntyvien vuotien ja nahkojen asianmukaisista varastointiolosuhteista sekä käyttötarkoituksen mukaisesta erillään pidosta.

Vuotien ja nahkojen käsittely väliasteen ja teknisissä laitoksissa

Väliasteen laitoksista ja teknisistä laitoksista voidaan toimittaa ihmisravinnoksi soveltuvien vuotia ja nahkoja ja niiden osia gelatiinin ja kollageenin valmistukseen. Kuitenkaan sellaista materiaalia, joille on teknisessä laitoksessa suoritettu jokin parkitsemiskäsittely – riippumatta siitä, onko tämä käsittely suoritettu loppuun – ei saa toimittaa gelatiinia tai kollageenia valmistaville laitoksille. Parkitsemiskäsittelyllä tarkoitetaan vuotien kovettamista käyttämällä kasviparkitusaineita, kromisuoloja tai muita aineita kuten alumiini- tai rautasuoloja, piihapon suoloja, aldedydejä ja kinoneja tai muita synteettisiä kovetteita.

Kaupalliset asiakirjat ja vakuutus

Elintarvikekäyttöön tarkoitettuja vuotia ja nahkoja ja niiden osia kuljettaessa on mukana oltava asetuksen (EY) N:o 1243/2007 liitteen III lisäyksen mallin mukainen kaupallinen asiakirja (liitteenä). Tämä koskee koko ketjua eli kuljetuksia teurastamosta, väliasteenlaitoksesta ja teknisestä laitoksesta. Sivutuoteasetuksen mukaista, teknisille tuotteille tarkoitettua kaupallista asiakirjaa ei saa käyttää tässä yhteydessä. Kaupallinen asiakirja laaditaan kolmena kappaleena, joista alkuperäiskappale kuljetetaan lähetyksen mukana lopulliseen määräpaikkaan, jäljennökset jäävät lähettäjälle ja kuljetusliikkeelle. Kaupallisia asiakirjoja on säilytettävä vähintään kaksi vuotta.

Vuotia ja nahkoja teurastamosta lähetettäessä niiden mukana on lisäksi oltava teurastamon antama tavaraeräkohtainen vakuutus siitä, että kyseinen nahka- tai vuotaerä on peräisin ante- ja post mortem tarkastuksissa hyväksytyistä ja BSE-testissä negatiivisen tuloksen saaduista eläimistä. Myös materiaalia väliasteen laitoksesta tai teknisestä laitoksesta eteenpäin lähettäessä on vakuutuksen oltava jokaisen tavaraerän mukana. Tällöin vakuutus perustuu teurastamolta saatuun vakuutukseen.

Raaka-aineen kuljetus

Raaka-aineiden kuljettamisessa noudatettava säännöt koskevat vuotien ja nahkojen kuljetuksia jokaisessa kuljetusvaiheessa eli kuljetuksissa teurastamosta väliasteen laitokseen tai tekniseen laitokseen ja niistä edelleen gelatiinia tai kollageenia valmistavaan laitokseen.

Sivutuotekäyttöön tarkoitetut raaka-aineet on kuljettava uusissa pakkauksissa tai katetuissa tiiviissä säiliöissä joissa on merkintä "Luokan 3 sivutuote - ei ihmisravinnoksi".

Elintarvikkeen raaka-aineeksi tarkoitetut erät tulee merkitä siten, että ne ovat tunnistettavissa ja että ei ole vaaraa niiden sekoittumisesta tekniseen käyttöön tarkoitetun materiaalin kanssa. Lisäksi elintarvikkeen raaka-aineeksi tarkoitettujen erien tulee olla yhdistettävissä niiden mukana seuraaviin kaupallisiin asiakirjoihin.

Elintarvikekäyttöön tarkoitetut raaka-aineet on kuljetettava jäähdytettyinä tai jäädytettyinä, ellei niitä käsitellä 24 tunnin kuluessa lähettämisestä. Suolatut, kuivatut ja kalkitut vuodat ja nahat sekä emäksellä tai hapolla käsitellyt vuodat ja nahat saadaan kuitenkin kuljettaa huoneen lämmössä. Jos elintarvikkeiden raaka-aineeksi tarkoitettua materiaalia kuljetetaan samassa ajoneuvossa tekniseen käyttöön tarkoitetun materiaalin kanssa, eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut erät on pidettävä erillään toisistaan siten, ettei ole vaaraa elintarvikkeeksi tarkoitetun raaka-aineen saastumisesta.

Kirjanpito

Teknisen laitoksen ja väliasteen laitoksen kirjanpidosta on sivutuoteasetuksen mukaisen kirjanpidosta lisäksi käytävä ilmi ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin valmistuksen raaka-aineen osalta eräkohtaisesti seuraavat seikat:

Vastaanotettu materiaali:

  • raaka-aineen lähettäjä
  • raaka-aineen vastaanottopäivämäärä
  • erän määrä ja kuvaus
  • erässä mahdollisesti todetut virheet ja puutteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet
  • kaupallisen asiakirjan numero
  • eurastamon vakuutus materiaalin kelpoisuudesta ihmisravinnoksi

 

Lähetettävä materiaali:

  • lähetetyn raaka-aineen lähetyspäivämäärä
  • vastaanottaja
  • erän määrä ja laatu

Sovellettavat asetukset

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004 eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista hygieniasäännöistä

Komission asetus (EY) N:o 1243/2007 eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 853/2004 liitteen III muuttamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009 muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä Komission asetus (EY) N:o 142/2011 sivutuoteasetuksen täytäntöönpanosta.

Liite: Ihmisravinnoksi tarkoitetun gelatiinin tai kollageenin valmistukseen tarkoitetun raaka-aineen mukana olevan asiakirjan malli (pdf, 10 kt)