Kadmium

Kadmiumin esiintyminen elintarvikkeissa

Kadmium on ympäristössä yleisesti esiintyvä myrkyllinen raskasmetalli. Sen luontaisista lähteistä tärkeimpiä ovat tulivuoret ja rapautunut raskasmetallipitoinen kiviaines. Kadmiumia joutuu ympäristöön myös ihmisen toiminnan seurauksena esimerkiksi fosfaattilannoitteiden valmistuksesta ja käytöstä, akkuteollisuudesta ja jätteiden käsittelyssä. Suomen maaperän ja virtaavien vesien happamuus vaikuttaa raskasmetallien liukoisuuteen ja imeytymiseen. Suomella on tällä hetkellä Euroopan komission poikkeuslupa kieltää saattamasta Suomen markkinoille mineraalilannoitteita, joissa on yli 50 mg kadmiumia fosforikiloa kohden. Myös tuhkalannoitteiden kadmiumpitoisuutta säädellään.

Kadmium päätyy elintarvikkeisiin joko imeytymällä maaperästä kasviin sen kasvaessa tai ilmalaskeuman kautta. Eläimessä samoin kuin ihmisessäkin ravinnon kadmium kertyy sisäelimiin, erityisesti munuaisiin ja maksaan. Riistassa esiintyy yleisesti korkeampia kadmiumpitoisuuksia kuin kotieläimissä, ja korkeiden raskasmetallipitoisuuksien vuoksi yli hevoseläinten villien jäniseläinten, yli 1-vuotiaiden hirvien ja yli 4-vuotiaiden nautojen sisäelimiä ei olekaan sallittua ottaa elintarvikekäyttöön.

Kadmiumin aiheuttamat terveydelliset haittavaikutukset

Kadmium poistuu elimistöstä hitaasti: sen biologinen puoliintumisaika mitataan vuosissa tai jopa vuosikymmenissä. Pitkäaikainen altistus matalille kadmiumpitoisuuksille on yhdistetty munuaistiehyiden toiminnan heikkenemiseen ja siitä aiheutuvaan osteoporoosin riskin kasvuun. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen on määrittänyt kadmiumille siedettävän viikkosaannin enimmäismäärän (TWI) 2,5 µg painokiloa kohden viikossa. Tämän suuruisen annoksen kuluttaja voi siis nauttia joka viikko elämänsä aikana ilman, että heille aiheutuu siitä terveyshaittaa kuten munuaistoiminnan heikkenemistä.

Kansainvälinen syöväntutkimusjärjestö IARC on luokitellut kadmiumin ihmiselle syöpää aiheuttavaksi aineeksi, mutta yhteys keuhkosyövän ja eräiden muiden syöpien esiintymiseen on havaittu työperäisen tai ympäristöperäisen altistuksen yhteydessä eli suuremmilla annoksilla kuin elintarvikkeista tyypillisesti saadaan.

Kadmiumin enimmäispitoisuusrajat elintarvikkeissa ja talousvedessä

Euroopan yhteisön lainsäädännössä ((EY) N:o 1881/2006) on asetettu kadmiumin enimmäispitoisuusrajat äidinmaidonkorvikkeille ja vieroitusvalmisteille, teollisille lastenruoille, lihalle ja sisäelimille, eri kaloille ja muille meren antimille, vihanneksille, juureksille, sienille, viljalle ja viljatuotteille. Suklaalle ja kaakaojauheelle enimmäispitoisuusraja astuu voimaan 1.1.2019. Myös talousvesiasetuksessa (STMa 442/2014) on määritetty enimmäispitoisuusraja kadmiumille 

Kuluttajan mahdollisuudet vähentää kadmiumin saantia

Vähäisiä kadmiumpitoisuuksia on käytännössä kaikissa elintarvikkeissa. Viljatuotteiden korostuminen kadmiumin lähteinä johtuu siitä, että niitä käytetään usein ja suuria määriä. Kadmiumpitoisuudet viljoissa ovat Suomessa matalat, ja Eviran riskinarviointiin kootun aineiston perusteella keskimäärin pienemmät kuin Keski-Euroopassa mitatut pitoisuudet.

Pellavalla kuten myös joillakin muilla öljykasveilla on luontainen ominaisuus kerätä siemeniinsä maaperän kadmiumia. Tästä syystä pellavan- tai muiden öljykasvien siemeniä voi käyttää päivittäin vain noin 2 rkl.Merilevissä on havaittu kadmiumpitoisuuksia, jotka ovat jopa yli kolmikymmenkertaisia lehtivihanneksissa esiintyviin pitoisuuksiin nähden. Vaihtelevasti tai kohtuullisina määrinä käytettyinä nämäkään elintarvikkeet eivät ole kuluttajalle vaaraksi. Sen sijaan ruokavalio, jossa syödään yksipuolisesti elintarvikkeita, joiden raskasmetallipitoisuus on korkea, ei ole suositeltava.  

Tupakointi ja passiivinen tupakointi voivat olla merkittävä kadmiumlähde kuluttajalle ja hänen lähiympäristölleen. Myös perinteisissä yrttilääkkeissä on raportoitu esiintyvän satunnaisesti suurehkoja määriä kadmiumia.